tag:blogger.com,1999:blog-14771805890330312122024-03-06T19:35:00.806-08:00Vuoden odotusVuosi täynnä vauvan yritystä syksyllä 2012. Alkuun siitä puhe mistä puute. Kunnes kaksi viivaa muutti tilanteen kahden vuoden odotukseksi. Syntyykö meille vauva elokuussa 2013?Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.comBlogger38125tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-30129985563865559082013-08-26T04:35:00.002-07:002013-08-26T04:35:39.323-07:00Vuosipäivä nro 2Blogini aloittamisesta on kulunut vuosi. Kokonainen vuosi! Ja blogin perustin puolestaan yrityksen vuosipäivänä. Siitä nimikin - <i>Vuoden odotus</i>.<br />
<br />
On helpottavaa huomata, että elämäni on mennyt vuodessa ja kahdessa eteenpäin. Suurin kiitollisuuteni aihe on reilun kuukauden ikäinen poikani. Joka päivä ihmettelen tätä pientä ihmettäni. Hänen aikansa saapua elämäämme sulostuttamaan ei ollut yhtään aiemmin kuin nyt. Poika on vasta muutaman viikon, mutta tänä aikana hän on kasvattanut minua enemmän kuin mikään muu näiden vuosien aikana. Aika pienestä se on kii. Ja silti maailman suurimmista asioista. Olen kiitollinen hänelle, ettei hän saapunut yhtään aiemmin, sillä monet tunteet olisivat jääneet kokematta ja itsetutkiskelut tekemättä. Koen olevani parempi äiti hänelle nyt kuin mitä olisin ollut kaksi vuotta sitten.<br />
<br />
Koska elämä menee eteenpäin, en jatkossa enää päivitä tätä yritysblogiani. Kiitän syvästi kanssamatkustajiani ja toivotan kaikille onnellista elämää.<br />
<br />
<i>A</i>Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-81662651992300847432013-02-26T10:33:00.001-08:002013-02-26T10:33:32.640-08:00Puolivuotias<p>Blogini on ollut olemassa puoli vuotta. Tuntuu uskomattomalta, miten puolet siitä ajasta on kulunut aivan muissa merkeissä kuin lapsettomuutta velloen. Ja miten vääjäämättömältä tilanne silloin vielä näytti; olimmehan ehtineet yrittää jo vuoden päivät ja yrityskuukausista oli kertynyt sumeita puolivuotiskausia. Kuukaudet kuluivat hitaasti, toisaalta niiden vierimistä olisi mielellään viivyttänyt. Blogin perustaminen tuntuu siinä mielessä vedenjakajalta, että siitä asti asiat on edenneet suhteellisen vauhdilla. </p>
<p>Tästä eteenpäin on omituista ajatella, että puolen vuoden kuluttua vauvamme on toivon mukaan ehtinyt ihmetellä maailmaa muutaman viikon ajan. Se on niin suuri muutos verrattuna tähän puolentoistavuoden odotukseen, ettei pää meinaa pysyä mukana. Olisinko valmiimpi vauvan tuloon pelkästään 9kk odotuksen jäljiltä kuin nyt, en osaa sanoa. Ainoastaan sen tiedän, että arvostan tätä ihmettä haasteiden jälkeen enemmän kuin jos olisin tullut helposti raskaaksi.</p>
<p>PS. Olipa ihanaa lukea kommenttejanne edelliseen postaukseen! Kiitos, että olette olemassa <3 </p>
Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-1061906752762154192013-02-16T05:34:00.003-08:002013-02-16T05:48:31.286-08:00Zen-kuulumisiaKuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Syy hiljaisuuteen löytyy minusta itsestäni; en osaa kirjoittaa mitään järisyttävää raskaudestani. En koe myöskään tarvetta postata jokaisesta uudesta raskausviikosta tai oireesta, joita ilmenee. Tämä blogi oli päiväkirjatyyppistä vuodatusta yritysajasta. Mistä nyt kirjoittaisin, kun raskauden puoliväli lähenee jo kovaa vauhtia? Olen yhä hämmentynyt vauvasta ja niin on bloginikin.<br />
<br />
Älkää pelätkö: en ole hylkäämässä tätä blogia, saatikka seuraamiani blogeja, tai niitä ihania, jotka ehkä vielä seuraavat minua. En vaan enää osaa kirjoittaa mistään! Halua ei riitä myöskään uuden blogin perustamiseen. Enkä toisaalta ole sitä tyyppiä, joka jakaa kuvia uusista ihanista hankinnoista tai pohtii otsa kurtussa lastenhuoneen sisustusta. Eikä tämä blogi tule koskaan muuttumaan sellaiseksi. Huomaan, että olen odottajanakin "erilainen": suhtaudun tulevaan rauhallisen tyynesti ja uskon, että se tapahtuu mikä on tarkoitettu. Nautin tästä, että jotakin pientä suurta kasvaa sisälläni ja pyrin säilyttämään zen-tilani päivittäin. Se on ollut yllättävän helppoa.<br />
<i>Edit:</i> viime viikolla kaaduin pahasti liukkailla, ihan kunnolla kuonolleni. Se pelästytti, mutta jotenkin refleksit toimivat niin, että kädellä ja polvella suojasin kaatumasta vatsalleni. Tiedän kyllä, että vauva on niin hyvässä turvassa siellä, ettei hätää ole, mutta se sai ajattelemaan vauvan menettämistä. En silti mennyt siltä kaatumalta ultraan selvittämään tilannetta. Joku muu olisi varmaan mennyt, mutta ajattelin että neuvola on jo niin lähellä että sydänäänet kuullaan siellä ihan pian.<br />
<br />
No sitten niitä kuulumisia. Mahani on alkanut kasvaa parin viikon aikana niin, että ei varmaankaan mene kauaa, kun töissä joku kiinnittää siihen huomion. Talviaika paksujen neuleiden alla on ollut pelastukseni, kun vasta olen päässyt uudessa työssäni alkuun ja tutustunut osaan työkavereista. Vain yhdelle olen tähän mennessä asian paljastanut (pomothan tietää jo). Annan loppujen huomata asian aikanaan. Toisinaan on "kiusallisia" tilanteita, joista joku saattaisi jo arvata: en lähde mukaan sushipaikkoihin, iltatilaisuuksissa juon vain vettä ja kesälomapuheet kuittaan ylimalkaisesti.<br />
<br />
Työpäivät kuluvat vauhdilla ja olen energinen, iltaisin paha olo vaivaa edelleen. Todella vähällä olen päässyt, sillä oloni on muuten erinomainen. En ole edes kerännyt jokavuotisia talvitauteja, vaikka ympärillä ihmiset sairastavat. Joku voisi jopa sanoa, että raskaus sopii minulle! Ensi viikolla on pitkästä aikaa neuvola. Rakenneultraan on vielä kuukausi. Pieniä mutta tärkeitä etappeja. Ne melkein määrittelevätkin tätä ajan kulua ja kevään etenemistä.<br />
<br />
Yritän ottaa kiinni seuraamieni blogien tapahtumia ja kommentoida. Pysykäähän kaikki terveinä ja ihanaa talvilomaa niille, joilla sellainen on alkamassa! Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-87329678911778820812013-01-16T09:40:00.000-08:002013-01-16T09:40:24.467-08:00Np-ultra takanaKaikki hyvin. Phuuh. Vauva elossa, niskaturvotus normaali, sydän sykki vauhdilla ja kovasti venytteli, vaikka olikin vähän aamu-uninen pieni. Uskomaton tunne kyllä! Jos eka ultra ennen joulua oli "elämäni paras hetki", niin tätä kovasti kasvanutta ja liikkuvaa, oikeaa ihmisenalkua olisi voinut tuijottaa loputtomiin. Että ehkäpä tämä oli sittenkin se "paras hetki", ainakin toiseksi paras.<br />
<br />
Vauva olikin ottanut sen verran kasvuspurttia, että lasketuksi ajaksi tuli nyt 1.8.2013 ja hyppäsin raskausviikoissa (päivissä) vähän edespäin, nyt sitten 11+6 ja torstaisin vaihtuu viikot. Varmaan se aiheuttaa sen, että viikot viimeistään alkavat kulua vauhdilla, kun olen tottunut laskemaan uudet viikot vasta sunnuntaista. No, mutta pääasia että vauva kasvaa ja voi paksusti (paitsi niskasta). Vielä odotetaan toki seerumiseulan tulokset. Seuraava ultra on sitten 2 kuukauden kuluttua, kun tarkastellaan rakenteita. On tämä vaan ihmeellistä aikaa! Päällimmäisenä tunteena on suunnaton kiitollisuus. Olemme taas askeleen lähempänä suurinta haavetta. Millä nämä kaikki tunteet saisi säilöttyä purkkiin ikuisiksi ajoiksi?Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-25756554243259872322013-01-13T10:22:00.003-08:002013-01-13T10:22:41.105-08:00Huomenna se alkaaUusi työ nimittäin! Hieman jo jännittää, en ole vastaavassa tilanteessa ollutkaan <i>vuosiin</i>. Ihan kuin eka koulupäivä. :-D Aikaiset aamuherätykset tarkoittavat kenties etovampaa oloa pitkin päivää kuin mistä nyt olen joutunut kärsimään. Puen huomenna ehdottomasti pahoinvointirannekkeeni ja jotakin mukavaa päälle, mikä ei heti paljasta pientä kumpua. Onneksi se on tosiaan vielä pieni. Menee joulusyömisen ja vähäisen liikkumisen piikkiin helposti. Jos nyt joku sattuisi katselemaan. Hiukset on tyylikkäästi värjäämättä, kun en ole plussattuani halunnut hiusvärejä päähäni laittaa.<br />
<br />
Siitä se jännittäminen alkaakin; entä jos alan jännityksestä oikeasti voimaan pahoin? Ja jännitys ei siis todellakaan tee hyvää olon kannalta. Uusia ihmisiä, pitäisi tehdä lähtemätön ensivaikutus. Huh. Mitä kerron itsestäni, kun päällimmäisenä mielessä on vauva? Kestänkö lounaaseen syömättä? Välipaloja on pakko kuljettaa mukana, kaiken varalta. Ihmetteleekö joku, jos popsin koko ajan jotakin? Ja totta toki nälkä jyllää jo kymmeneltä, jos syön 7-8 aikaan aamupalaa. Saanko mitään alas yhteisellä lounaalla? Ihmettelevätkö muut, kun syömiseni saattaa katketa ihan yllättäen; ei vaan mene enempää alas. Ja kahvitauot. Entisenä kahvihiirenä en pystykään juomaan enää kahvia. En ole teetäkään kokeillut. Pitäisi varmaan taloon tutustuessa painaa ensimmäisenä mieleen lähimmät vessat.<br />
<br />
Voi, kunpa ensimmäinen työpäivä menisi jotenkin kunnialla läpi. Joudun jännittämään ihan eri asioita kuin tavallisesti uuteen työpaikkaan siirtyvä henkilö. Ainut onni on se, että esimieheni sentään tietävät tilastani, niin tiukan paikan tullen saatan saada jotakin ymmärrystä. Pitäkää peukkuja!Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-87631095993021321862013-01-08T08:48:00.000-08:002013-01-08T08:53:08.642-08:00Kympit täynnä!Kympit paukkuu! 10 000 käyntiä blogissani ja minulla alkoi kaksinumeroiset raskausviikot!<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen elokuun lopussa 2012, en olisi ikipäivänä uskonut, että tässä tilanteessa ollaan tammikuussa 2013. Että olen onnellinen odottaja ja saanut korvaamatonta tukea blogini lukijoilta. Syksy oli elämäni raskainta aikaa, kun käynnistimme lapsettomuustutkimukset. Loppusyksystä tuli samalla elämäni parhainta aikaa, kun tein positiivisen raskaustestin. Syksy oli myös elämäni jännittävintä aikaa, kun heti plussattuani sain uuden työtarjouksen. Te olette eläneet mukanani näissä käänteissä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
KIITOS RAKKAAT LUKIJAT!!!</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-47449223808252836482013-01-03T05:08:00.003-08:002013-01-03T05:18:16.282-08:00Uusi vuosi, uutta odotettavaaHeipparallaa pitkästä aikaa! Parin viikon blogihiljaisuus saa nyt luvan päättyä. Välillä olen käynyt kuikuilemassa, mitä tutuille kuuluu kännykän välityksellä - ja ilokseni tässä välissä on kuulunut hienoja uutisia ja isoja päätöksiä. Toivon edelleen mitä suurinta tärppionnea kaikille yrittäville.<br />
<br />
<i>Edit:</i> Ai niin! Kerroimme jouluna tuleville isovanhemmille vauvasta. Tuli itkettyä joka ikisellä kerralla, tunteet oli kaikilla pinnassa. Sain <a href="http://aurinko2.blogspot.fi/" target="_blank"><span style="color: orange;">Höpöttelijältä</span></a> loistavan vinkin kertomiseen: paketoimme jokaiselle tutit vihjeeksi. No sehän toimi. ;-) Mieheni videoi kaikki nämä avauskerrat, jotta ne jää meille talteen. Kameraan ei kukaan kiinnittänyt huomiota, kun lahjoja muutenkin availivat, toimi sekin hyvin!<br />
<br />
"Omaa napaa": vielä on alle pari viikkoa tätä ihanan letkeää lomailua jäljellä ennen uuden työn alkua. Lepo on tullut tarpeeseen, sillä erityisesti joulun tienoilla voin pahoin. Oksensinkin. Nyt olo on tasoittunut niin, että huono olo yllättää parin tunnin välein, mutta syöminen ja lepo auttavat siihen kummasti. Painoni on silti laskenut, joten ei tämä pelkäksi mahan kasvatteluksi sohvalla ole mennyt. Yritän kiinnittää huomiota monipuoliseen ravintoon, ja se tuntuu sujuvan kuin itsestään: mieleni tekee lähes pelkästään terveellisiä ruokia. :-D<br />
<br />
En ole mielestäni ollut mitenkään tavallista hirveämpi (hehe) hormonikimppu miestäni kohtaan, eikä tunnu mitään kolotuksia tai muuta vaivaa. Ei edes väsymystä. Aknea kylläkin pukkaa. :-/ Itku on kylläkin herkässä minkä tahansa koskettavan asian äärellä, ennen en ollut tämmöinen vetistelijä! Vähän jo haaveilen äitiysvaatteista ja vauvanvaatteista alennusmyynneiltä, mutta mulle iski epävarmuus: Onko näin aikaisin vielä "järkevää" hankkia vauvalle nuttuja? Ja jos ostaisin itselleni vaikka keväisempiä vaatteita varastoon, minkä kokoisia osaan ostaa?<br />
<br />
Ensimmäinen neuvolakäynti oli viime viikolla. Neuvolantäti oli ihan mukava, että varmaan "yhteistyö" tulee sujumaan hyvissä merkeissä. Lasketuksi ajaksi sain 2.8. mutta itse pidän todempana lähemmäs 10.8. Olen siis viikolla 9-10. Sen mukaan olen päivittänyt tuon laskurinkin blogin sivupalkissa. Ensimmäinen äitiyspolilla tehtävä ultra on tammikuun puolivälissä, niin eiköhän sitten tarkennu nuo viikotkin. Tänään kävin labrassa. Koitan hoitaa mahdollisimman paljon pakollisia käyntejä nyt, kun olen vielä lomalla.<br />
<br />
<i>Kysymys:</i> Onko moni teistä raskaana olevista hankkinut kotidopplerin? Kannattiko? Millä viikoilla olette saaneet kuulumaan sydänäänet?<br />
<br />
<i>PS.</i> Blogissani on käyty ihan kohta 10 000 kertaa. Tuntuu uskomattomalta! Mähän aloin reilu 4 kk sitten kirjoittaa tätä lähinnä itselleni, kun en tiennyt minne muuallekaan purkaisin mieltäni. Ja nyt teitä ihania on jo näin paljon käynyt kurkkimassa - ja kommentoimassa. <3Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-28937784025402267562012-12-21T01:49:00.000-08:002012-12-21T01:49:39.192-08:00UltrakuulumisiaKeskiviikko oli jännittävä päivä - ja ehdottomasti elämäni paras päivä. Kävimme ultrassa toteamassa, että kyllä siellä pieni sikiö on, sydän terhakkaasti pamppaillen. <3 Sanoinkuvailemattoman upea tunne!<br />
<br />
Voimistunut pahaolo joka yllättää koska tahansa, jos en syö parin tunnin välein, on toki antanut jo tietyn varmuuden asiasta ennen ultraakin. Kuten myöhäinen ovulaationikin jo kertoo, en ole laskureiden mukaisesti ylittänyt vielä viikkoa 8 vaan olen nyt 7+5. Hartain uuden vuoden toiveeni onkin, että viikkoja kertyisi paljon lisää!<br />
<br />
Tammikuun puolivälissä, kun aloitan uudessa työssäni, ollaan jo toivon mukaan turvallisemmalla keskiraskauden puolella. 12. viikon ultra onkin seuraava etappi (ja sitä ennen neuvola ennen uuttavuotta). On muuten häiritsevää, kun kaikkialla kiinnostaa vain se, koska edelliset kuukautiset on alkaneet, vaikka tiedän hyvin, että myöhäinen ovulaationi kertoo todellisen hedelmöitysajankohdan ja sehän vähentää heti muutaman päivän. Mutta siitä varmaan voi jutella sitten neuvolassa. Viisasteluni ainakin tuntui ärsyttävän äitiyspolin puhelimeen vastannutta kätilöä, joka onnistui eilen pilaamaan päiväni. Joudun siis sumplimaan hieman synnytyssairaaloiden välillä, sillä asun eri paikkakunnalla kuin missä käyn töissä, joten helpointa (ajatellen työnantajaa!) on mennä työpaikkaa lähinnä olevalle äitiyspolille ultraan. Etenkin siis nyt, kun aikoja sai enää keskipäivälle. Tämä on pääkaupunkiseudulla mahdollista, mutta kätilö sen sijaan alkoi ilkeillä että "jaaha, missä sitten <i>ajattelit</i> synnyttää, kun näin aloit venkoilemaan!?". Teki mieli vastata, että kaukana sinusta.<br />
<br />
Mieleni on ollut herkistynyt ja joulun lähestyessä tirautan pienimmästäkin asiasta kyyneleitä. Tuntuu, että elän elämäni parasta aikaa! Miten se onkin niin, että kun isoja asioita tapahtuu, ne kasautuvat kaikki kerralla! Aiomme jouluna kertoa asiasta tuleville isovanhemmille asiasta. Hieman jännittää, miten sen teemme. Ultrakuvasta ei mitään mukeja enää ehdi teettää, eikä se tunnu muutenkaan omalta. Ideoita?<br />
<br />
Jos en enää uutta postausta ehdi kirjoittaa ennen joulua, toivotan kaikille rentouttavaa ja lämpöistä joulun aikaa. Tuo rentoutumistoive oli sitten käsky! Minä olen nyt viikon verran huilannut, se on tehnyt todella hyvää. Toinen uuden vuoden toiveeni on, että kaikille pitkään yrittäneille suotaisiin se kaikista paras lahja vuoden 2013 aikana. Annetaan ihmeille mahdollisuus.Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-13304485383547790642012-12-14T05:47:00.001-08:002012-12-14T05:47:09.432-08:00LomailuaTällä viikolla on tunteet menneet laidasta laitaan. Hetken jännittämisen jälkeen sain vastauksen uudesta työpaikasta: haluavat minut mahdollisesta raskaudestani huolimatta! Olin jo aivan varma, että huonosti käy. No sitten irtisanouduin entisestä työpaikastani, lähtö sieltä koitti samana päivänä. Haikeat fiilikset, mutta kaikki olivat kannustavia. Voi, kun tietäisivät vaan, etten pelkästään minä lähde, vaan myös masussani asustava hahmo. Samainen hahmo on nyt aiheuttanut minulle karmeaa pahoinvointia muutamana aamuna. Oksennusta ei ole vielä tullut, mutta sekään ei ole ollut kaukana. Huhhuh. Iloitsen kyllä siitäkin oireesta, se antaa varmuutta ennen ensi viikon ultraa. Luulenpa, että lomailen hiljaisesti myös täältä blogista siihen asti.<br />
<br />
Nyt kun teitä plussanneita ja samoilla viikoilla olevia on muitakin: miten ruokailutottumuksenne ovat muuttuneet, vai ovatko? Itse olen laihtunut, sillä en saa alas mitään muuta kuin nestemäistä/sosemaista ruokaa: mehukeittoja, puuropusseja, jugurttia jne. Kylmä ja raikas kuvastavat mieltymyksiäni tällä hetkellä. Nehän taitaa olla ne perinteiset tyttöraskauden oireet. ;-) Kaikki oikea ruoka, saati rasvainen, ällöttää jo ajatuksena. Eli ehkä säästyn hampurilaisten ahmimiselta! Toisaalta huolettaa, että vauva saisi riittävästi ravintoa.Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-76492410421982806802012-12-09T09:32:00.002-08:002012-12-09T09:32:40.673-08:00EpävarmuuttaKävimme perjantaina yksityisellä ultrassa. No eihän siellä mitään muuta näkynyt kuin ruskuaispussi, oikeassa paikassa kylläkin. Lääkäri epäili, että viikko 6 ei olisi vielä muutenkaan täynnä, koska ovulaationi on myöhäinen (plussauskierrossa en ollut satavarma ajankohdasta). Hän painotti, etten kertoisi tästä vielä kenellekään ja että ultraan olisi hyvä mennä parin viikon kuluttua uudestaan, jotta nähdään mahdollinen sikiö ja jopa sydänäänet. Hän rauhoitteli mieltäni sanomalla, että tämä on ihan normaalia vielä tässä vaiheessa, ettei muuta näy kuin ruskuaispussi. Ultra tehtiin vähän turhan aikaisin.<br />
<br />
Eilen tuli hieman rusehtavaa vuotoa vessakäynnin yhteydessä. Tänään olen tarkkaillut armottomasti kehoni tuntoja. Onko tissit vähemmän kipeät kuin ennen? Aamuällötystä ei ole tuntunut moneen aikaan, voi kun nyt kaipaisin sitäkin tunnetta! Tein viimeksi torstaina testin, sellaisen sofin puikkotestin. Tuli heti kirkuvanpunainen testiviiva, paljon voimakkaampi kuin kontrolliviiva. Teen huomenna uuden testin. Tällaiseksi tämä on nyt mennyt - olen 2 viikkoa ehtinyt tottua ajatukseen vauvasta, rauhassani nauttinut joka hetkestä ja ollut stressaamatta tulevasta. Vaan se hemmetin ultra tempaisi kyllä kaiken harmonian pääkopastani. Pelkään keskenmenoa. Tuulimunan oireet kun voivat olla ihan samanlaiset kuin oikeat raskausoireetkin.<br />
<br />
Ultrassahan kävin sen vuoksi, että voisin ensi viikolla sanoa uuteen työpaikkaan olevani EHKÄ raskaana, että ottavatko minut siitä huolimatta. Muuten pysyn nykyisessäni äitiyslomaan asti. Tähän päätökseen tulin, koska en halua leikkiä tulella. Niin monesta paikasta olen kuullut ikäviä tarinoita yllätyspotkuista raskausilmoituksen jälkeen. Teen siis aika ultimaattisen testin myös tulevaa työnantajaani kohtaan: se miten he suhtautuvat työntekijän raskautumiseen, kertoo minulle muutakin tietoa työnantajasta.<br />
<br />
Työhöntulotarkastuksessa terkkari kehoitti toimimaan juuri näin, häneltä sain ikään kuin viimeisen vahvistuksen asiaan. Olen iki-kiitollinen täällä blogissa saamiini neuvoihin! Mutta tässä on vielä sellaisia painavia aspekteja, joita en voi julkisesti mainita ja joista työterveyshoitajan kanssa puhuimme. Siksi hän oli kanssani samoilla linjoilla: minulla on enemmän hävittävää, jos en tästä nyt mainitse. Mutta sitten taas ultrannut lääkäri kehoitti pitämään suun supussa. Melkoisen sekavaa! Tällä hetkellä pelkään eniten sitä, että ehdin sanoa tästä, ja sitten raskaus meneekin kesken. :-( Nyt nimittäin minulta puuttuu se ihana varmuus siitä, että olen todellakin raskaana.Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-43890079448219314772012-12-02T12:37:00.002-08:002012-12-02T12:37:35.852-08:00Työhöntulotarkastus raskaanaTyöhöntulotarkastukseen haluavat minun menevän ennen virallista työsopimusta. Ihan nimellinen juttu se kai on, mutta arvaatte varmaan, että otan nyt siitäkin stressiä. Tarkastus on ennen ekaa ultraani. Tulisiko minun siis paljastaa terveydenhoitajalle, että olen <i>lievästi raskaana</i>? Kaikkihan on luottamuksellista. Minulta otetaan verikokeita, joten niissä varmaan arvot heittää raskauden takia? Sillä vain, ettei terveydenhoitajan tarvitse soitella perääni (saati työnantajalle!) ettei arvoni ole ihan normit ja tarvitaan jotain lisäselvitystä. Eikö ole kuitenkin niin, ettei hänellä ole oikeutta ilmoittaa työnantajalle mitään muuta kuin "on soveltuva/ei ole soveltuva työhön"? Että mikäli kerron olevani raskaana, tieto ei päädy eteenpäin?<br />
<br />
Olenko rehellinen työhöntulotarkastuksessa tästä alkaneesta raskaudesta vai en? Ajattelin ilmaista asian niin, että vasta epäilen olevani raskaana, olen saanut haaleita viivoja tikkuun.<br />
<br />
Oikeasti sain eilen Clearbluen digitaaliseen testiin <i>raskaana 3+ vkoa</i> <3 Vielä kyytiläinen on pysynyt matkassa! Käsittääkseni olen nyt rv 5+2. Ja oireitakin on tullut lisää: rintojen arkuutta ja mahan turvotusta, pissaamistarve on lisääntynyt ja pissa on väriltään neonkeltaista (:-D luin järkyttyneenä että sekin raskausoire). Väsynyt tai huonovointinen en ole. Niitä odotellessa...<br />
<br />
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-29723563605266136362012-11-27T05:47:00.002-08:002012-11-27T05:47:37.590-08:00Asiat mittasuhteisiinTätä on vieläkin vaan niin vaikea käsittää, että olisin nyt ihan oikeasti <em>raskaana</em>. Koko sana ei kuulosta yhtään omalta, jos ymmärrätte. Mähän olen vuoden ja 3 kk vain <em>toivonut</em>, että niin joskus kävisi, mutta nyt kun näin on, niin olo on vähintäänkin epätodellinen. Silti oloni ei ole mitenkään suuremmin erilainen kuin vaikkapa viime viikolla. Lapsellisesti kuvittelin, että kehoni huutaa heti raskautta, kun niin tapahtuu. Mikään muu ei asiasta muistuta kuin etova olo aamuisin. Olo on muutoin hyvä ja energinen. Tein eilen vielä liuskatestin, ja se näytti vahvempaa viivaa kuin mitä viime viikolla. Hyvä niin. Uskalsin sitten soittaa myös äitiysneuvolaan ensimmäistä käyntiä varten. Sain puhelimessa onnittelut - sekin niin omituista! <br />
<br />
En lähde erittelemään sen kummemmin, mikä plussauskierrossa oli eri tavalla kuin ennen. Ei mikään ollut selvästi erilaista. Sen vain tiedän, että kuvittelin meidän missanneen ovulaation (osui isänpäiväviikonlopulle jolloin olimme koko ajan kyläilemässä). Jos joku kehon toiminnoista oli erilailla, niin tuhruvuotoa tuli aiemmin kuin koskaan, sitten se loppui muutaman päivän kuluttua. Odotin silti kuukautisia, ei tullut mieleenkään testata, kun niin monesti olin ehtinyt pettyä. Ja sitten muistan kierron alussa miehelle tokaisseeni, etten usko meidän enää luomusti raskautuvan, joten lopetan kaiken toivomisen. Miehen mielestä se oli älytöntä, johon sanoin että "eikös sillä tavalla niitä yllätysraskauksia juuri tule, silloin kun ei yhtään toivo". Niin. Ai juu, lopetin myös greippimehun litkimisen hammaskiilteen kulumisen pelossa. Tulihan sitä juotua päivittäin viimeiset puoli vuotta! Tammikuussa onkin hammastarkastus, saa nähdä mitä tuhoja hapan mehu on saanut aikaan. <br />
<br />
Olen siis kai nyt viikolla 4 + muutama päivä päälle. Edellisten kuukautisten alkamisajankohtaa on hankala määrittää sen epämääräisen ruskean tuhrun vuoksi, mistä olen kärsinyt. Ihmeellistä on se, että saamani terolut-resepti jäi nyt täysin lunastamatta. Onneksi raskauduin juuri ennen! Muutenhan kuvittelisin tarvitsevani lääkkeitä onnistuaksemme. Toki tiedostan, että tämä <em>mitä ikinä nyt onkaan</em> on vielä niin alkuvaiheessa, että mitä vaan voi käydä. En uskalla riemuita liiaksi. Riemuani hillitsee myös epävarmuus uuden työpaikan suhteen. On aika absurdi tilanne jännittää kahta isoa asiaa yhtä aikaa. Sekä pitää molempia salassa. Edelleen kuulisin mielelläni kokemuksia/kehotuksia teiltä. Mitä tekisitte tilanteessani? Olen siis saamassa uuden työn samanaikaisesti kun tein positiivisen raskaustestin. Jäänkö vaille toista, vai kumpaakin?<br />
<br />
Seuraava etappini on alkuraskauden ultra, johon minun on nyt näiden epäselvien asioiden vuoksi mentävä, jotta tiedän onko masussani yhtään mitään elävää silloin. Sen jälkeen minun on ilmoitettava asiasta uuteen työpaikkaan ja odotettava heidän reaktiotaan. Joko saan tai en saa ottaa paikkaa vastaan. Silti olen yllättävän tyyni. En hötkyile juurikaan. En toisaalta myöskään pelkää koko ajan pahinta. Aion nauttia tästä tilasta niin kauan kuin sitä minulle suodaan. Tärkeimpänä pidän tietysti sikiön kasvua ja kehitystä - muu on lopulta yhdentekevää. Minun on otettava päivä kerrallaan ja toivottava parasta. Se on kaikki mitä voin enää tehdä. Eiköhän asiat järjesty jotenkin päin. Mikään tässä elämässä ei ole niin varmaa kuin epävarma. Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-28023176613160509822012-11-26T05:45:00.002-08:002012-11-26T05:45:48.047-08:00Jos elämä ois helppooKiitos onnentoivotuksista ja myötäelämisestä! Asiaa on pyöritelty ja salattu epätoivoisesti viikonlopun aikana. Toivon mukaan en enää koskaan joudu tilanteeseen, jossa joudun valehtelemaan juovani muka alkoholia, vaikka oikeasti join limua/holitonta olutta. Turha toivo, alkava joulukuu ja sen riennot osuvat sopivasti alkuraskauteeni. Pitänee alkaa kehitellä uusia sotasuunnitelmia... <br />
<br />
Asiaan. Jottei elämä olisi liian helppoa plussan saatuani, olen siinä tilanteessa että minulle on tarjottu uutta työpaikkaa, ja silloin kun paikkaa hain, en vielä ollut raskaana. Niinpä. Nyt olisi hyvät neuvot kalliit! Joudun joulukuussa tekemään ratkaisuni ennen sopimuksen allekirjoittamista, ja ehdin ehkä juuri käydä alkuraskauden ultrassa (rv 6) sitä ennen. Ilman muuta odotan ultraan asti, koska voihan olla että tämä vielä menee kesken/on väärässä paikassa/mitä vaan mikä tulee vaikuttamaan asiaan. On silti uskomatonta kohtalon ivaa, että urani kannalta merkittävä tarjous osuu tähän hetkeen. En missään nimessä ole uraihminen, mutta tiedostan mahdolliset negatiiviset seuraamukset tulevaisuuteeni, mikäli <br />
<i>a)</i> otan paikan vastaan ja työn alettua vasta kerron raskaudestani. Koeaika on 4 kk, joten raskauteni tulee näkymään sinä aikana. En voi mitenkään ottaa riskiä, että työsuhde päättyy koeaikaan ja jään tyhjän päälle. Joka tapauksessa ehtisin olla vain puoli vuotta töissä ennen äitiyslomani alkua. Tällöin olen katkaissut sillat entiseen työpaikkaani ja jättänyt karvaan maun uuteen työpaikkaan. Mielikuva minusta luotettavana työntekijänä tulisi olemaan negatiivinen ja sen korjaaminen olisi lähes mahdotonta.<br />
<i>b)</i> kerron alkaneesta raskaudestani ennen sopimuksen allekirjoittamista ja annan heidän vielä miettiä palkkaamistani. Silloin he todnäk. valitsevat jonkun toisen, joka ei ole raskaana. (Voihan se toinenkin raskautua heti työn alettua.) Jään nykyiseen työpaikkaani, jossa en viihdy, mutta jossa työskentelisin sitten enää seuraavat puoli vuotta. Äitiysloman jälkeen voisin miettiä työpaikanvaihtoa, vaikka minulla olisikin olemassa paikka, jonne palata. Tähän uuteen työpaikkaan minua tuskin enää palkattaisiin.<br />
<i>c)</i> kerron alkaneesta raskaudestani ennen sopimuksen allekirjoittamista ja annan heidän vielä miettiä palkkaamistani. Silloin he todnäk. valitsevat jonkun toisen, joka ei ole raskaana. Tyydyn kohtalooni. Saankin keskenmenon rv 12 ja näin ollen olen menettänyt vauvani sekä uuden, innostavan työn. Jään vanhaan työpaikkaani onnettomana ja katkerana. Tähän uuteen työpaikkaan minua tuskin enää palkattaisiin.<br />
<br />
Aika sietämättömiä skenaarioita, vai mitä?<br />
<br />Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-83437981048359320052012-11-24T07:16:00.001-08:002012-11-24T07:17:55.049-08:00Ymmyrkäisenä<div>
Kulunut viikko on ollut elämäni omituisin. Keskiviikkona kävimme lääkärissä kuulemassa tulokset näytteistä, sain terolut-reseptin ja lähetteen eteenpäin. Torstaina illalla (kp 28-29) tein piruuttani r-testin, kun tuhruvuoto loppui eikä kuukautisia kuulunut. Ei ne myöhässä vielä olleet, mutta teinpä silti. <br />
<br />
Ensimmäistä kertaa puolitettuun tikkuun piirtyi toinenkin viiva, haalea sellainen ! Se näkyy kuvassa vasemmalla. Olin täysin varma, että kaapissa lojuneet tikut on menneet pilalle.<br />
<br />
Pe aamuna tein taas testin, lähes yhtä haalean.<br />
<br />
Pe illalla testiin piirtyi jo tummempi viiva (oikealla).<br />
<br />
Tänä aamuna 24.11. Clearbluen digitesti ei jättänyt enää mitään arvailujen varaan: <i>raskaana 2-3</i> !!!<br />
<br />
Miten tämä kaikki voi tapahtua muutaman päivän sisällä?!? Olemme yrittäneet 420 päivää, ja nyt tämä kaikki muuttui välillä to-la. <br />
<br />
Mieli on myllertänyt, sen voitte uskoa. Yritän orientoida ajatukseni illanistujaisiin, joissa joudun salaaman tämän vielä jotenkin. Palataan.<br />
<br />
<img src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjEOBJ4F0S_tlHP2P_HtgURdr_zCvshtHiVh8Qr0Jy4lFo5jOFdu2CCot3nnt8w6sqKTQOGHOI-CYFqlT3EfL3NnrkuY0N7c787TwI9YbOiNzjI5WxKewvVfApJiGWlj4qx4T_IRhr_ieN/" /></div>
Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-25698160355306530412012-11-21T10:12:00.000-08:002012-11-21T10:12:01.642-08:00Terveen paperitMeidät on nyt mieheni kanssa monilla kokeilla testattu ja terveiksi todettu. Molemmat meistä. Onhan tämä helpottavaa, ainakin tänään. Miehelleni oli erityisesti iso juttu kuulla, että sperma on jopa erinomaista. Minunkaan hormoniverikokeet ei kerro muuta kuin sen, että viitearvojen sisällä ja turvallisella keskialueella pysytään. Jei! Lähete jatkotutkimuksiin saatu (kohtu ja munatorvien aukiolo) sekä minulle tiputteluvuodon takia terolut-resepti. Lääkäri oli tällä kertaa suopein mielin lääkityksen suhteen, jospa sitä nyt kokeiltaisiin ja todettaisiin, onko mitään vaikutusta outoon tiputteluun heti melkeinpä ovulaation jälkeen. Käynti herätti siis yksinomaan positiivisia tuntemuksia. En itkenyt kertaakaan! Tämän avulla todellakin jaksaa odottaa ensi vuoteen niitä jatkotutkimuksia.<br />
<br />
Ihanaa, että kuukauden kuluttua on jo viimeinen työpäivä ennen joulua. Vaikka emme tule saamaan sitä parhainta joululahjaa, niin ainakin aion nauttia joulustamme ja kerätä voimia.<br />
<br />
Tänään on siis kaikesta jännityksestä huolimatta ollut varsin "positiivinen" päivä. Ei sanan oikeassa merkityksessä (tosin eipä niitä menkkojakaan ole vielä kuulunut, ystävääni tiputtelua kyllä), mutta viime viikot ja päivät ollaan menty aika syvissä vesissä. Molempia on stressannut ja jännittänyt tulokset, joten kaikkea tyhmää on tullut sanottua tarkoittamatta. Tänään saamme iloita hyvistä tuloksista. Juhlistimme asiaa käymällä ulkona syömässä. On meidän aika hyvä vaan olla kaksinkin! Keskustelu oli vapautunutta ja vitsailimme, ajoittain jopa pystyin muistamaan meidät muutama vuosi sitten; nuorina ja huolettomina, jolloin tapasimme käydä melko useinkin ravintolassa nautiskelemassa. Voi, miten vastoinkäymiset on meitä koetelleet sittemmin, myös muut kuin lapsettomuus. Mutta tänään saamme olla rento ja rakastunut pari, jota ei paina vauvanyrityshuolet. Olemme läpäisseet seulan; meidän värkeillämme <i>pitäisi</i> tulla raskaaksi. Vähän kuin <i>licence to conceive</i>. Heh.<br />
<br />
<br />Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-89095377114584652202012-11-18T08:20:00.002-08:002012-11-18T08:20:38.851-08:00Sunnuntaifiiliksiä biisin muodossa<iframe allowfullscreen="" frameborder="0" height="270" src="http://www.youtube.com/embed/bMJkddvJ4L4?fs=1" width="480"></iframe>Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-5549366414867759402012-11-14T07:09:00.001-08:002012-11-14T07:09:25.924-08:00Erilaiset, lapsettomat äiditOletteko seuranneet sarjaa Erilaiset äidit? Pääosin suhtaudun näihin raskaus-ihkuu-synnytys-horror-vauva-jee -sarjoihin aika suurella varauksella. Jotenkin ne enemmän tai vähemmän etenevät samalla kaavalla ja stereotyyppisesti. Lapsia on päätetty hankkia nuorella/vanhalla iällä, ne tulee yllätyksenä/melko lyhyellä yrittämisellä. No eilen sitten olikin tiedossa jakso, jossa noin kolmekymppinen pari oli aloittanut vauvan yrittämisen vuonna 2005. Vauva syntyi lopulta tämän vuoden elokuussa. Väliin mahtui vuosikausien hedelmättömyys- ja hoitopiina. Jakso oli liikuttava ja toivoa antava. Pariskunta antoi rohkeasti kasvot lapsettomuudelle.<br />
<br />
Mutta. Koin, ettei lapsettomuuden tuskaa näytetty riittävän elävästi ohjelmassa. Vappu Pimiän selostaessa väliin ja vienosti hymyillessä maha jalkapallona, sai jakso minusta jopa irvokkaan kevyen sävyn. Varmaan sekin vaikutti, että jakso alkoi siitä kun pariskunta oli jo tukevasti raskaana, joten lapsettomuuden pahin terä oli jo takana. Odottava äiti puhui hänelle tehdyistä koeputkihoidoista kuin jostakin tavanomaisesta asiasta. Ymmärrän kyllä, ettei ehkä ihan kaikkia silloisia tunteitaan edes halua telkkarissa kertoa, tai että he kertoivat sen, minkä kokivat oleellisimmaksi. Silti jäi olo, että enemmän tunnetta mukaan! Tehän olette kärsineet lapsettomuudesta hurjan kauan, välittäkää se tunne katsojille, joilla ei ole harmainta hajua näistä asioista. Valistakaa ja silottakaa tietä meidän muiden edestä!<br />
<br />
Perheen kotiuduttua tuore äiti itkeskeli vauvanhoidon rankkuutta. En muista, onko vastaavaa ollut aiemmissa jaksoissa. On varmasti totta, että kauan toivotun raskauden jälkeen asettaa itselleen ylimaallisia tavoitteita äitiydestä, jotka epäonnistuessaan musertavat ja saavat aikaan huono-äiti -fiiliksen. Muut jaksot ovat yleensä päättyneet siihen, kun tuore äiti kertoo yövalvomisista, mutta suhtautuu äitiyteen melko luonnollisesti ja stressaamatta. Elämä jatkuu, kuten sen pitäisikin. Ihan kuin nyt olisi haluttu näyttää, että lapsettomille käy usein näin; he tekevät kaikki (luonnottomat) temput saadakseen oman nyytin, että arjen koittaessa iskee baby blues. Jäin miettimään, luommeko me lapsettomat tästä koko paketista (toteutuessaan) niin vaikean ja pyhän asian, että väistämättä putoamme korkealta myös äitiyden suhteen? Kun ajattelen, että jos vain ikinä saan sen hartaasti toivomani lapsen, suhtaudun siihen kuin varjeltavaan aarteeseen ja haluan olla yli-äiti kaikilla alueilla, koska tämä raskaaksi tulo on ollut niin epävarmaa ja kivikkoista. Voimmeko me ikinä olla huolettomia äitejä, joita helposti raskaaksi tulevat tuntuvat olevan? Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-45209463585115831592012-11-09T05:20:00.001-08:002012-11-09T05:20:16.591-08:00Isänpäivä(ttömyys)Tulevana isänpäivänä juhlimme taas vain omia isiämme. Eikä mitään vain; isäni on minulle tärkeä, on aina ollut. On silti kurja ajatella että 2 kertaa vuodessa on erikseen päivät, jotka muistuttavat tästä puutteesta, omasta lapsettomuudesta. Muistan toukokuisen surun omasta äitienpäivättömyydestäni, mutta yllättävän voimakkaana koen myös tämän isänpäivättömyyden. Mieheni päivähän se olisi, tottakai, mutta olisi vain niin ihanaa saada viettää sellaista. Vielä kaksin, mutta tulevana perheenä. Pientä salaisuutta kantaen. Nyt en muuta voi kuin apeana todeta, ettei vieläkään. Kun sanoin tämän ääneen, näin mieheni katseesta samat tunteet. Se tekee kaikkein kipeintä. <br />
<br />
Toukokuussa en uskaltanut ajatella puolta vuotta eteenpäin yhä lapsettomana. Kai sitä suojelee itseään, ettei asia olisi niin synkästi tulevaisuutta leimaava. Nyt asia on kääntynyt niin päin, etten osaa edes kuvitella olevani raskaana ensi vuoden äitienpäivänä. Sehän on ihan mahdoton ajatus! Silloin varmaankin taas juhlimme omia äitejämme. Viimeksi jo kalvoi tunne, ettei tämän enää pitäisi mennä näin. En ole enää mikään lapsi; minullahan kuuluisi olla jo omia lapsia ja äitienpäivää juhlittaisiin usean sukupolven kesken. Ehkä tämä on niitä ajatuksia, mistä huomaa ajan kuluvan, mutta elämän pysyneen ennallaan. <br />
Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-59078596611998932862012-11-01T07:15:00.002-07:002012-11-01T07:15:47.873-07:00My friends are getting married and pregnant, I'm just getting fatEdellisestä postauksesta näyttää kuluneen tasan viikko. Ei ole ollut oikein mitään vuodatettavaa. Paitsi kuukautisveri. Menkathan alkoi sitten niin epäselvästi, etten vieläkään oikein tiedä mikä kiertopäivä tänään on. Saati silloin, kun sinne alkukierron labroihin menin. Jouduin myös ekaa kertaa ihan miettimään, monesko yrityskierto alkoi. Vaikka niin kuin sillä mitään merkitystä edes olisi. On tämä vaan ihmeellistä; kuukaudet vierii, ajanjaksot sumenee. Mitä pidemmälle tämä yrittäminen venyy, sen hämärämmäksi ajantaju muuttuu. Alkuun sitä oli tosi tietoinen kiertopäivistä ja kuukausista. Ei puhettakaan, että ne voisi jotenkin <em>unohtua</em>. Ja niitähän joka foorumi on pullollaan, mikä kp ja monesko yk. Paitsi yhden asian osaan vielä laskea liiankin hyvin. Nyt kun viime kesän hääparit ovat alkaneet ilmoitella perheenlisäyksestä, lasken päässäni salamana tärppäysajankohdan ja yritän muistella itseäni noina aikoina. Aivan turhaa ja typerää touhua, tiedän. Mutta näin vaan toimin ja samalla vahingoitan itseäni moisella vertailulla. <br />
<br />
<br />
Viime vuonna en juurikaan ostellut uusia vaatteita. Erityisesti farkut jätin suosiolla kauppaan, koska ajattelin pian tarvitsevani mammafarkkuja, joten rahat olisivat menneet hukkaan. Tänä vuonna olen luopunut siitä pihistelystä. Onhan mulla oltava edes joku keino lohduttaa itseäni aika ajoin. Mutta nyt kuvaan on alkanut astua ajatus siitä, että pitäisikö uusi pusero ostaa jo valmiiksi kokoa isompana, että mahtuisi päälle myös raskaana ollessa. Etenkin, jos kyseessä on mielestäni tosi nätti vaate. Samoin katselen joitakin vaatteita ihan eri silmällä kuin ei-vauvaa-toivovana: tuossapas on kiva leikkaus, peittäisi varmaan hyvin alkuraskauden pömpötyksen. Ja niin edelleen. Mutta eikö olekin parempi hankkia vähän isompi kuin vähän turhan piukka vaate? Laihtuminen ja raskautuminen tuntuvat olevan yhtä epätodennäköisiä, mutta toista toivon enemmän. Sekin niin jännä muutos ajattelussa verrattuna entiseen. Oletteko itse huomanneet vastaavia muutoksia yrityksen edetessä?Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-29588650189078199282012-10-25T03:06:00.001-07:002012-10-25T03:06:15.679-07:00Alkaisi jo se vuoto!Hohhoijaa. Ruskeaa nestettä (tai mitälie) vuotanut tiistaista alkaen. Ja sitten toki se viime lauantainen yhdynnän jälkeinen veri, mikä enteili jotakin tällaista. Oikeaa kuukautisvuotoa vaan saa odotella. Nytkin ollaan jo iltapäivän puolella, joten eikös se niin ole, ettei tästä päivästä voi enää tulla kp 1 vaikka vuoto alkaisikin tänään myöhemmin? <br />
<br />
Mun piti mennä huomenna alkukierron labroihin, mutta yllättäen juuri tämä kierto venähtääkin sitten yli 30 päivän mittaiseksi ja labra-aikaa on pakko siirtää ensi viikolle. Väliin tulee sopivasti viikonloppu, jolloin ei tietenkään pääse testeihin. Ja ensi viikolla on töissä todella kiireistä, joten labraan pääsystä tulee hankalaa. Tämä taitaakin olla esimakua tulevasta hoitorumbasta, kun joutuu puljaamaan lääkärikäynnit ja muun elämän/työn jotenkin yhteen. Ja tämähän on vielä aika pientä. Yksi labrakäynti sinne tai tänne. Mutta tästäkin otan stressiä, koska toki haluan selvittää kaiken mahdollisen ennen hoitoja, mielellään vielä tulevassa kierrossa. Entäpä sitten, kun on oikeasti päivän päälle joku hoitojuttu. Se on kyllä osuus, mitä en odota tulevalta. Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-64304004127810423532012-10-21T02:50:00.003-07:002012-10-21T02:50:50.314-07:00Toivon hupeneminenViikko ovulaatiosta, ja eilen yhdynnän jälkeen paperiin tuli verta. Verta oli myös lakanoissa. Olisin tänään tehnyt ensimmäisen testin, mikäli veri ei olisi pyyhkinyt toiveita tiehensä. Vituttaa. Rankasti. Ajoitimme yhdynnät niiiin hyvin, ja tässä taas tulos. Nippailua tuntui mahassa pitkin viikkoa, pidempään kuin yleensä. Se loppui pari päivää sitten, kuten loppui nännienkin arkuus. Tiputteluvuotoa ei vielä tule muuten, mutta kyllä tuo yhdynnän jälkeinen veri sitä enteilee. Menkat alkaa varmaan tiistaina tai keskiviikkona. Sanokaa, onko tämä muka <i><u>normaalia</u></i>?!? On jotenkin niin julmaa, että ihana hetki miehen kanssa päättyy yleensä aina näillä main kiertoa "verisesti", oikein palkitsevaa.Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-79040260733060454862012-10-17T04:53:00.001-07:002012-10-17T05:17:53.705-07:00LääkärikäyntiOlimme eilen mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä lapsettomuuslääkärin puheilla. Aiemmalla kerralla menin yksin, en pitänyt sitä vielä "virallisena" lapsettomuuskäyntinä. Aikaa varatessanikin henkäisin asian nopeasti ajanvaraajalle, lähinnä mumisten jotakin siitä, että haluan tulla tarkistuttamaan onko kaikki kunnossa ja miksi en ole vielä raskautunut. Ensimmäisellä käynnillä lääkäri puhutteli jo minua/meitä lapsettomina, kun vuosi yritystä tuli juuri ja juuri täyteen. En tiedä, ehkä toivoin että lääkäri olisi vielä välttänyt sitä ilmausta. Kun olihan silläkin hetkellä pienen pieni tsäänssi muusta. Vaan ultra kertoi karua kieltään - kyllä, selvästi ei-raskaana. Selvästi lapseton. Nielin kyyneleeni vastaanotolla ja kävin käskystä labroissa. <br />
<br />
Eilen oli seuraava käynti, lähes 2 kk ensikäynnistä. Lääkäri ja me toivoimme ihmeen tapahtuvan tässä välissä, siksi ei olla pidetty kiirettä. En tiedä vaikuttiko mieheni läsnäolo siten, että uskalsin vollottaa avoimesti vastaanotolla. Yksin oltuani yritin tsempata, nyt minulla oli lupa olla pettynyt ja heikko. Lääkäri kohtasi meidät ihan hyvin. On vaan niin rankkaa saada sellainen titteli, mitä itse ei ole itselleen tilannut. Kun on yrittänyt tehdä parhaansa, eikä se vaan riitä. Tunne muistuttaa ehkä vähän yläasteaikaisia kärsimyksiä, jolloin koin syrjintää koulussa. En tiennyt, miksi en kelvannut ja miksi sain osakseni sellaista kohtelua. Silloin kuitenkin tiesin, että olen vahva ihminen ja en joudu kärsimään tästä kauaa. Lukiossa kaikki olikin jo toisin. Vaikka olen kokenut kovia ja selvinnyt, on tässä lapsettomuudessa sellaisia aspekteja, joihin mikään aiemmin kokemani ei ole minua valmentanut. En tiedä, koska ja miten tämä tuska ja vääryys päättyy. Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-79580906336102542412012-10-13T01:57:00.001-07:002012-10-13T01:57:36.463-07:00Uni<div><p>Näin viime yönä painajaista, jossa sain lääkäriltä tuomion: endometrioosi. Heräsin kylmään hikeen. Se oli ensimmäinen uni laatuaan tästä aiheesta. </p>
<p>Tänä aamuna, kp 18, sain ovulaatiotestiin viimein toisenkin viivan. Olin jo varma, etten ovuloi ollenkaan tässä kierrossa. Taidan hieman stressata ensi viikon lääkäriaikaa!</p>
</div>Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-19695842247525098322012-10-09T00:05:00.001-07:002012-10-09T00:33:18.139-07:00Haluun pitää lapseniKatsoitteko eilen otsikon mukaisen dokumentin Yleltä? Löytyy <a href="http://areena.yle.fi/tv/1655585" target="_blank"><span style="color: orange;">Areenasta</span></a>.<br />
<br />
Mitä ajatuksia se teissä herätti?<br />
<br />
Itse olin tyrmistynyt ja pettynyt teiniäidin itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä vauvaansa kohtaan. En tiedä oliko fokus tarkoituksella haetusti se, vai mikä on heidän todellista elämäänsä. Niin surullista!!! Näytti siltä, että vain mummo oli aidosti läsnä lapsen touhuissa. Ja juuri mummo mahdollisti Tiinan vastuunpakoilun paapomalla. Toivon vain, ettei pientä Amandaa oteta huostaan. Mikähän siinä on, että moni vaikean lapsuuden ja nuoruuden kokenut haluaa niin varhain oman perheen, vaikka edellytyksiä ei olisikaan? <br />
<br />
<em>Lisäkysymys: Aiotteko seurata pian alkavia sarjoja Teiniäidit ja/tai Erilaiset äidit?</em>Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-1477180589033031212.post-6072506141277071522012-10-05T01:05:00.002-07:002012-10-05T01:09:29.470-07:00Ensin vakiduuni, sitten vauvaVuosi sitten kuvittelin, että jos/kun tulen loppuvuoden 2011 aikana raskaaksi, tulen olemaan äippälomalla loppuvuonna 2012. Eli nyt. Kaipasin oikeasti hengähdystaukoa töistä. Joo, tiedän ettei vauva-arki mitään lomailua ole, mutta eniten kaipasin muutosta hektiseen työtahtiin. Lapsen kasvattaminen olisi ihan toisella tavalla palkitsevaa ja antoisaa "työtä". Olen ollut vakituisessa työsuhteessa jo useamman vuoden. Töihin päästyäni tein kaikkeni, etten vaan putoa pois. Olin kunnianhimoinen ja tavoitteellinen, joustin vapaa-ajastani ja yritin hankkia hyvän työntekijän maineen. Nyt tuntuu kuin tekisin kaikkeni, jotta saisin tähän paussin. Työt ei kiinnosta, ajatukset on muualla. Kahdehdin työkavereita, jotka ilmoittavat jäävänsä päivänä x äitiyslomalle. Minäkin haluaisin. Minulla on työpaikka, jonne palata. Tiedän, että olen jo tässä mielessä onnekas. Ja samalla kuulostan varmaan äärimmäisen kiittämättömältä, kun minkä tahansa työn saaminen on nykyään kiven alla. Mutta yrittäisin silti hankkia lapsen, vaikka työasiat olisi epävarmoja. Tässä yrityksen aikana olen tajunnut, mikä itselleni on tärkeää. Se ei ainakaan ole työ.<br />
<br />
Miksi sitten joudun paahtamaan töitä, kuin olisin jokin maailman urakeskeisin olento? Tämä on jo yleinen harhaluulo töissä, etten edes halua lapsia: lähestyn kolmeakymppiä, olen vakituisessa suhteessa ja työssä - enkä vielä ole raskaana! Miksi muut heti vakipaikan saatuaan saavat jotain muutakin odotettavaa? Olen joutunut luopumaan ajatuksesta, että ensin on hyvä hankkia vakituinen työpaikka ja vasta sitten on vauvan lupa tulla. Tämän klassisen kuvion taustallahan on ajatus, että vauva tulee tilauksesta. Olen joutunut luopumaan myös siitä ajatuksesta, että tänä vuonna olisin kotona vauvan kanssa. Nytkin se olisi edessä aikaisintaan ensi kesänä. Olen myös alkanut miettiä työni kuormittavuutta. Jos/kun hoidot alkavat, miten jaksan? Nytkin roikun äärirajoilla. Paljastan salaisuuden: olen hakenut muita töitä. En voi enää laskea sen varaan mitään, että jäisin joskus lähitulevaisuudessa äitiyslomalle nykyisestä työstäni. Ja koska työn kuormittavuus ei vähene, on minun itse tehtävä jotakin tilanteelle. Edes siihen voin yrittää vaikuttaa. Ahttp://www.blogger.com/profile/16624213605876342423noreply@blogger.com2