torstai 30. elokuuta 2012
tiistai 28. elokuuta 2012
Epätodellista
Vuosi on pitkä aika. Alkuun matkattiin epävarmoina siitä, miten kuukautiskierto palautuu vuosien pillereitten syönnin jälkeen - ja - kauanko menisi saada raskaus alkamaan. Sitä oli silloin niin täynnä intoa ja salamyhkäistä odotuksen odotusta, ettei kuukautisten alkaminen suuremmin surettanut. Noh, vielä ei tärpännyt. Olisihan se ollutkin melko äkkiä. Ehkä meidän vuoromme on ensi kuussa.
Mutta sitten kuukausia ja kuukautisia alkoi kertyä, ylitettiin 3kk ja 6kk rajapyykit yrityksen alkamisesta. Surumielisyys ja huolestuneisuus alkoivat vallata mieleni. En näistä paljoa miehelleni avautunut. Hänen käsityksensä oli silloin se, että kyllähän nuorehko ja terveellistä ja säännöllistä elämää viettävä pari raskautuu (helposti), ei me lapsettomiksi jäädä. Ai ei vai?
Puolen vuoden jälkeen löysin lapsettomuusblogit. Mielessäni kirosin itseäni, miten vähästä olin huolissani. Puoli vuotta yrittämistä ei ole vielä mitään! Eihän mulla ole edes oikeutta ihmetellä ja etsiä vikoja itsestäni, kun joillakin on rankat hoidot käynnissä jo toista vuotta. Ja silti pieni ääni kummitteli sisälläni, että tuo saattaa odottaa sinuakin, perehdy asioihin. Epävarmuus vaihtui välinpitämättömyyteen. Enää en edes viitsinyt tuhlata rahoja raskaustesteihin, kun olin joka kuukausi niin varma että kuukautiset sieltä kumminkin alkavat. Ja alkoihan ne.
Ei siis auttanut kultaiset neuvot stressaamattomuudesta, normaalin elämän elämisestä, oviksen tikuttamisesta, greippimehusta ja ties mistä muusta. Tiputteluvuoto tuli uskollisesti kylään, sitä ei mikään manannut pois. Nyt vuosi yrityksen alkamisesta on jälleen seuranani epävarma olo. Miten tässä tulee käymään, miten kaikki päättyy meidän osaltamme? Ultralöydökset suistivat kaikki luottavaiset ajatukset täydelliseen epävarmuuteen raskautumisen suhteen. Nyt suren ihan oikeasti kuukautisten tuloa. Suren, kun näen raskaana olevia äitejä. Suren, kun näen lasten ja vanhempien iloisia kohtaamisia. Suren, kun huomaan mieheni haikailevan perhe-elämää. Suren kaikkea, mikä muistuttaa kipeästä asiasta. Me olemme lapsettomia.
Mutta sitten kuukausia ja kuukautisia alkoi kertyä, ylitettiin 3kk ja 6kk rajapyykit yrityksen alkamisesta. Surumielisyys ja huolestuneisuus alkoivat vallata mieleni. En näistä paljoa miehelleni avautunut. Hänen käsityksensä oli silloin se, että kyllähän nuorehko ja terveellistä ja säännöllistä elämää viettävä pari raskautuu (helposti), ei me lapsettomiksi jäädä. Ai ei vai?
Puolen vuoden jälkeen löysin lapsettomuusblogit. Mielessäni kirosin itseäni, miten vähästä olin huolissani. Puoli vuotta yrittämistä ei ole vielä mitään! Eihän mulla ole edes oikeutta ihmetellä ja etsiä vikoja itsestäni, kun joillakin on rankat hoidot käynnissä jo toista vuotta. Ja silti pieni ääni kummitteli sisälläni, että tuo saattaa odottaa sinuakin, perehdy asioihin. Epävarmuus vaihtui välinpitämättömyyteen. Enää en edes viitsinyt tuhlata rahoja raskaustesteihin, kun olin joka kuukausi niin varma että kuukautiset sieltä kumminkin alkavat. Ja alkoihan ne.
Ei siis auttanut kultaiset neuvot stressaamattomuudesta, normaalin elämän elämisestä, oviksen tikuttamisesta, greippimehusta ja ties mistä muusta. Tiputteluvuoto tuli uskollisesti kylään, sitä ei mikään manannut pois. Nyt vuosi yrityksen alkamisesta on jälleen seuranani epävarma olo. Miten tässä tulee käymään, miten kaikki päättyy meidän osaltamme? Ultralöydökset suistivat kaikki luottavaiset ajatukset täydelliseen epävarmuuteen raskautumisen suhteen. Nyt suren ihan oikeasti kuukautisten tuloa. Suren, kun näen raskaana olevia äitejä. Suren, kun näen lasten ja vanhempien iloisia kohtaamisia. Suren, kun huomaan mieheni haikailevan perhe-elämää. Suren kaikkea, mikä muistuttaa kipeästä asiasta. Me olemme lapsettomia.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Taustaani
Olen hippasen alle kolmekymppinen nainen ja ollut useamman vuoden vaikituisessa parisuhteessa mieheni kanssa. Vauvatoive heräsi viime vuonna ja yritys alkoi syksyllä 2011. Lähdimme rennolla asenteella hommaan ja siinä uskossa, että kyllä tässä varmaan kuukausi jos toinenkin vierähtää. Kalenterista olisi turha valita sopivinta kuukautta synnyttää, sen jo tiesimme. Lapsia ei todellakaan niin vain tehdä.
Ovulaatiota testasin, jotta sain selville pillereitten jälkeisen tilanteeni. Ovis tapahtuu joka kerta, hyvä niin. Pyrimme välttämään kello kaulassa touhuamista, se olisi liian stressaavaa. Silti otollisia kertoja osui varmasti kiertoihin. Kuukausia ehti vierähtää ja aloin huolestua yhä enemmän kummallisesta tiputteluvuodosta aina ennen kuukautisia. Sellainen oli mulle uutta. Ovulaation ajankohta on samoin aina vasta reilusti kierron puolivälin jälkeen, ja tiputtelu alkaa täsmällisesti noin viikko sen perään. Tiputtelu katkaisi aina kaikki nousevat toiveet kerta kerran jälkeen. Tästä syystä google lauloi, ja muita vastaavia kohtaloita sain lukea. Monella tämä merkitsi hormonihoitoa, silti terveitä lapsiakin oli vaivasta huolimatta saanut alkunsa. Ajattelin, että ehkä kiertoni kestää vaan tasaantua pillereitten jälkeen. Toiveajattelua.
Nyt on vuosi kulunut, tiputteluvaiva on ennallaan ja lääkärin puheilla käyty. Eikä pelkästään puheilla; mulle tehtiin ultratutkimus ja otettiin labrakokeita. Labrojen tulokset saan viikon kuluttua. Ultra osoitti, että kohtuni on muuten ihanteellisen kuntoinen - mutta löytyi sieltä myös muuta. Kohdussani on pieni väliseinämä. Ja taas google lauloi. Sydämen muotoinen kohtu kuulostaa hellyyttävältä, mutta se saattaa vaikeuttaa alkion kiinnittymistä ja erityisesti, jos alkio kiinnittyy väliseinämään, jossa on aina huonompi verenkierto. Eli huono homma.
Vastaavasta kohdun epämuodostumasta kärsineillä on ollut tavallista enemmän keskenmenoja eikä niiden riski katoa edes raskauden edetessä, sillä erikoisen mallinen kohtu voi haitata sikiön kasvua ja oleilua. Viimeistään tässä vaiheessa tiesin, ettei raskautumiseni tule olemaan helppoa. Lääkärin mielestä asia voi tai ei voi vaikuttaa raskautumiseen, mutta samaisella käynnillä hän jaaritteli monesta muustakin vastaavaa. Tiputteluvuotokin voi tai ei voi johtua hormonivajauksesta. Jepjep. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta tällaisesta hertan mallisesta kohdusta?
Ovulaatiota testasin, jotta sain selville pillereitten jälkeisen tilanteeni. Ovis tapahtuu joka kerta, hyvä niin. Pyrimme välttämään kello kaulassa touhuamista, se olisi liian stressaavaa. Silti otollisia kertoja osui varmasti kiertoihin. Kuukausia ehti vierähtää ja aloin huolestua yhä enemmän kummallisesta tiputteluvuodosta aina ennen kuukautisia. Sellainen oli mulle uutta. Ovulaation ajankohta on samoin aina vasta reilusti kierron puolivälin jälkeen, ja tiputtelu alkaa täsmällisesti noin viikko sen perään. Tiputtelu katkaisi aina kaikki nousevat toiveet kerta kerran jälkeen. Tästä syystä google lauloi, ja muita vastaavia kohtaloita sain lukea. Monella tämä merkitsi hormonihoitoa, silti terveitä lapsiakin oli vaivasta huolimatta saanut alkunsa. Ajattelin, että ehkä kiertoni kestää vaan tasaantua pillereitten jälkeen. Toiveajattelua.
Nyt on vuosi kulunut, tiputteluvaiva on ennallaan ja lääkärin puheilla käyty. Eikä pelkästään puheilla; mulle tehtiin ultratutkimus ja otettiin labrakokeita. Labrojen tulokset saan viikon kuluttua. Ultra osoitti, että kohtuni on muuten ihanteellisen kuntoinen - mutta löytyi sieltä myös muuta. Kohdussani on pieni väliseinämä. Ja taas google lauloi. Sydämen muotoinen kohtu kuulostaa hellyyttävältä, mutta se saattaa vaikeuttaa alkion kiinnittymistä ja erityisesti, jos alkio kiinnittyy väliseinämään, jossa on aina huonompi verenkierto. Eli huono homma.
Vastaavasta kohdun epämuodostumasta kärsineillä on ollut tavallista enemmän keskenmenoja eikä niiden riski katoa edes raskauden edetessä, sillä erikoisen mallinen kohtu voi haitata sikiön kasvua ja oleilua. Viimeistään tässä vaiheessa tiesin, ettei raskautumiseni tule olemaan helppoa. Lääkärin mielestä asia voi tai ei voi vaikuttaa raskautumiseen, mutta samaisella käynnillä hän jaaritteli monesta muustakin vastaavaa. Tiputteluvuotokin voi tai ei voi johtua hormonivajauksesta. Jepjep. Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta tällaisesta hertan mallisesta kohdusta?
perjantai 24. elokuuta 2012
Vuosipäivä
Minulla voisi tällä hetkellä olla 3 kk ikäinen vauva, jos olisin tullut kertalaakista raskaaksi viime syksynä. En toki olettanut että näin tulisi käymään, mutta en myöskään olettanut olevani vauvaa vailla vielä vuodenkin jälkeen. Syli ja kohtu tyhjinä. Tämän vuosipäivän kunniaksi päätin sitten perustaa blogin, jonne purkaa moninaisia tuntojani. Lapsettomuustutkimukset ovat aluillaan.
Lapsettomuusblogeja olen seurannut päivittäin jo noin puoli vuotta. Jostain kummasta ajauduin niihin jo varhain ja olen tuntenut yhteenkuuluvuutta enemmän kuin raskaus- ja äitiysbloggareiden kanssa. Ehkäpä aavistin kohtaloni? Aavistusten tukena omat epäilyni siitä, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Nyt on kuitenkin askel otettu terveydenhuollon puoleen, emme ole enää yksin asian kanssa. Katsotaan, millainen polku meille tästä muodostuu. Tervetuloa mukaan.
Lapsettomuusblogeja olen seurannut päivittäin jo noin puoli vuotta. Jostain kummasta ajauduin niihin jo varhain ja olen tuntenut yhteenkuuluvuutta enemmän kuin raskaus- ja äitiysbloggareiden kanssa. Ehkäpä aavistin kohtaloni? Aavistusten tukena omat epäilyni siitä, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Nyt on kuitenkin askel otettu terveydenhuollon puoleen, emme ole enää yksin asian kanssa. Katsotaan, millainen polku meille tästä muodostuu. Tervetuloa mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)