Koskas sinä aiot lisääntyä?

Bloggaan työajalla. Sori vaan, pomo! Mun oli pakko paeta tätä kaikkea p*skaa hetkeksi muualle. Eli toisin sanoen, purkaa ahdistustani kirjoittamalla. Työasiat tökkii, kun koko ajan paljastuu uusia raskauksia. Eikä siinä mitään, on muillakin oikeus lisääntyä. Mutta alkaa hieman ketuttaa, kun töissä projektit mutkistuu tulevien äitiyslomien vuoksi. Tulee olo, että muut senkun porskuttaa elämässään eteenpäin ja minä jään tänne paikkailemaan muita. Muiden jättämiä keskeneräisiä projekteja, todella palkitsevaa! (Sitten on tietenkin ne, jotka ovat aikatauluttaneet raskautensa siten, ettei hommat jää töissä kesken, miten näppärää.) Näitä ilmoituksia tulee ihan yhtenään, tänään viimeksi. Ja minulla tietenkin menkat päällä juuri, niin olo on muutenkin jo melko masentunut. On hirveää tajuta, että jos kaikki vain olisi mennyt "putkeen", en olisi täällä keräilemässä muiden rippeitä, vaan nauttimassa omasta muutaman kuukauden ikäisestä vauvasta. :-( Kunpa edes saisin pian tietää, että ensi vuonna minäkin saan jäädä äitiyslomalle...

Olen kyllästynyt muutenkin puimaan töissä muiden lastenhankintaa. Täällä oikein kytätään kellon kanssa, kenellä olisi seuraavaksi vuoro raskautua. On siis sanomattakin selvää, etten aio avautua omista haaveistani saati niiden toteutusongelmista kenellekään. Nyt jo joudun liiaksi väistelemään tungettelevia kysymyksiä vauvanteosta. Viimeksi kun aihetta sivuttiin kahvitauolla (itse olin hiljaa) tuli mm. seuraavia kommentteja:
    "Minä ainakin ajoitin lapseni syntymät kesälomiin, ettei pomo suutu."
    "Ne jotka ei lapsia omin keinoin saa, niin eikö niiden kannattaisi vaan adoptoida. Maailma on täynnä  orpoja lapsia. Ne hoidot on ainakin aivan älytön keino taistella luontoa vastaan."

Että silleen. Mitä annettavaa minulla näihin keskusteluihin voisi olla? Ei kukaan ymmärtäisi. Elämä on vaan niin v*tun epäreilua toisille! :-(

Kp 25, tiputtelee jälleen

Niin. Tiputteluvuoto alkoi vähäisenä jo eilen, kp 24 eli noin 9 päivää siitä oletetusta oviksesta. Koko ovishan oli epävarmaa hämyviivailua, mutta kp 15-16 se sitten kai oli ja silloin toivoin olevani vuotamatta edes seuraavat 10 päivää. Ähäkutti! Alle 9 päivää kesti ja taas tiputtelu oli täällä. So nice. Or not. Taidan siis heittää hyvästit raskautumiselle tässäKÄÄN kierrossa. No, eipä tule turhaan testailtua negoja kun negatiivinen mieli on jo muuta kautta päällänsä. Odotan siis enää kivuliaita menkkoja ja yk 14 alkamista. Siinä kierrossa jatketaan lapsettomuustutkimuksia.

Ainoa postiivinen asia on, että teitä vakkarilukijoita on jo 10! Melkein saman verran kuin postauksia yhteensä koko blogihistoriani aikana. :D Kiitos teille <3

Hyvää päivää kirvesvartta

Tuleeko teille ikinä olo, että lapsettomuus on niin suuri salaisuus kannettavaksi, että vieraantuu juteltavista aiheista? Tarkoitan siis, että kun asiasta ei voi jokaiselle juttukumppanille avautua, se alkaa painaa mieltä. Small talk ei oikein suju. Ei ole aidosti läsnä. Ja tuntuu, että toinenkin jo huomaa jotakin läpi. On vaikea jakaa kuulumisiaan, kun pitää keksiä jotakin muuta kerrottavaa, muita kuulumisia. Ja silti tuntuu, ettei mikään tapahtunut ole mitään verrattuna tähän mitä joka päivä miettii. Tulee väistämättä perspektiiviä asioihin. En valita enää pikkuasioista. Miksi harmitella sadetta, kun sielussani on kunnon syysmyrsky. Tulee tunne kuin eläisi kaksoiselämää. Keksin sopivia kuulumisia, joita muille voi jakaa. Siis niitä muita, täysin turhanpäiväisiä juttuja, joita elämässäni on viimeaikoina tapahtunut. Jälkeenpäin näistä kohtaamisista jää ärsytyksen tunne. Tuli ehkä puhuttua paljon, ja silti ei mitään.

Hei mä liikuin! eli TTC-raporttini

Toiveikas alkoi vetää uutta liikunta-aiheista projektia syksyn ratoksi, TTC Unitedia. Pakkohan siihen oli lähteä mukaan! Voin rehellisesti todeta, että vauvan yrityksen alettua viime syksynä on liikkuminen vähentynyt radikaalisti. Kai sitä alitajuisesti ajatteli, että kohta tässä saa alkaa kasvatteleen masua, mitä sitä nyt liikaa rehkimään... Jepjep. Näin ollen urheilullinen elämäntapa (ja kroppa :O) on ollut telakalla jo liian kauan. Sovitellessani äskettäin parin vuoden takaisia housuja, totesin karun muutoksen: ei vaan mahu! Jenkkakahvaa pukkaa. Miksei se rasva voi siirtyä jonnekin toivotumpiin kehonosiin?!

Mutta takaisin TTC-projektiin. Tässä siis Toiveikkaan idea: 
Ajatuksenani oli, että jokaiselle kuulle olisi oma teemansa. Ensimmäisen kuukauden teemana on "Kokeilen jotakin uutta". Syksy on alkanut ja tanssikoulut, kuntoklubit ja kaikki etsivät uusia jäseniä. Toivoisin, että jokainen ryhmäläinen kokeilee itselle jotakin (ihan mitä tahansa) uutta lajia ja raportoi/kertoo siitä tai kuvaa sitä blogissaan haluamallaan tavalla.

Projektin virallinen starttipäivä oli eilen lauantaina 15.9. Ja suureksi ylpeydekseni voin kertoa ottaneeni sen ihan kirjaimellisesti. Hankin jumppakortin tuttuun liikuntakeskukseen ja menin kokeilemaan itselleni uutta lajia:

Kahvakuula

I'm in love. :)

Olin jo melkoisen kyllästynyt pumppeihin, mutta kahvakuula toi kaivattua vaihtelua painoharjoitteluun. Lisäksi se on kokonaisvaltaista rääkkiä kropalle, ei niin staattista kuin tavallisilla painoilla tehtävät liikkeet. Hallittua heilumista muutaman kilon painokuulan kanssa. 50 minuutin ohjelmassa käytiin läpi suuret lihasryhmät usean sarjan toistoilla. Vaikkei me ihan kuvan mukaista tasapainoilua tunnilla tehtykään, niin mun ilme oli vähintään yhtä muikea - ja olo tunnin jälkeen mahtavan jäntevä. Olo kropassa onkin tänään sitten ollut melko pökkelö, huh huh. :D Sanalla sanoen, kahvakuulatreeni oli t.e.h.o.k.a.s!!! Olen tyytyväinen ekaan TTC-suoritukseeni minulle uudesta lajista. Aion ehdottomasti mennä uudestaan.

Omituinen ovulaatio

Kirjoitin keskiviikkona (kp 14) taas siitä niin ihanasta ajanjaksosta kierrossa, eli ovulaation metsästyksestä. Sain sinä päivänä vaalean viivan tikkuun, kuten oletinkin. Kp 15 sain jo melko vahvan viivan sekä aamupissasta että myöhemmin iltasella usean tunnin pidättelyn jälkeen. Ihmettelin että ohhoh, nythän ovulaatio näyttäisi tapahtuvan jo joskus kp 16 jälkeen. Ainakin siltä se vaikutti. Mutta kp 16 (eli tänään) viiva alkoi jo haalistua! Näin ollen en saanut siis riittävän tummaa viivaa tikkuun yhtenäkään päivänä. Harmi, kun en valokuvannut tikkuja... Mitäköhän tästä pitäisi päätellä? Ettei ovulaatiota tullut kunnolla? Onko "melko vahva viiva" yhtä kuin ovulaatio? Ennen ei ole ollut epäilystäkään siitä huippupäivästä. Höh. Ja tänään nännitkin on jo olleet arat, mikä seuraa mulla aina ovista. Oliko se mun gyne sittenkin oikeassa, että tikut ei kerro koko totuutta ;o Mutta ihan jees, jos ovis tosiaankin oli ja meni JO kp 15, nyt toivon että tiputtelu pysyy poissa ainakin seuraavat 10 päivää. Että tämmöisiä mietteitä perjantai-iltaan. ;)

I love your blog




Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.






Sain ihanilta blogiystäviltäni Maija Dahlialta ja Marialta tunnustuksen, josta olen tosi otettu. :) Te molemmat olette kanssani "samassa veneessä" yrityksen keston (sekä myös melko tuoreen bloggaamisen) suhteen, ja ajatusmaailmatkin tuntuu kohtaavan kivasti. Luen päivittäin blogejanne, kiitos niistä! <3

Nyt mun pitäisi vuorostaan nimetä 5 lemppariblogiani. Jaan tunnustukset pitkään seuraamilleni blogeille, joilta sain inspiraation aloittaa omankin blogin kirjoitus. Vaikka en useasti kommentoikaan mitään, niin uusimmat päivityksenne luen joka kerta. Olette siis minulle salaisesti tärkeitä. ;)

Bellywish oli ensimmäisiä blogeja, joihin tutustuin kun vauvan yritys oli käynnissä. Bellyn vetämä projekti Positiivisen odotus on saanut suuren suosion, itse myöhästyin hieman kun en vielä sen alkaessa blogia kirjoitellut.

Toiveissa oli samaten ekoja vakituisesti seuraamiani blogeja. Hänen bloginsa on mulla edelleen kännykän selaimessa niin, että saatan sitä kautta tsekata sekä hänen että muiden kuulumisia nopeasti. Vaikka mulla on jo tämä omakin blogi!

Ainu osaa kirjoittaa kauniisti ja niin koskettavasti tämän tiettömän polun mutkista, että usein luen hänen kirjoituksiaan tippa linssissä.

Lapsenvihaajan (odotus)päiväkirja tarttui blogilistaani jo ihan pelkän osuvan nimensä perusteella. Hänen yrityksensä on alkanut samoihin aikoihin kuin itselläni.

Ja hännän huippuna kevään korvalla plussannut Junna, jonka tarina toivottavasti luo meille "selittämättömille" tsemppihenkeä.

Listaa voisi jatkaa useammallakin blogilla, mutta kun kerran 5 piti valita. :)

Oviksen metsästys

Kp 14, tästä se tikuttaminen taas lähtee. Vaikka gyne olisi mitä mieltä tahansa tikkujen luotettavuudesta/järkevyydestä yrityksen aikana. Mä käytän niitä koska en voi päätellä, saati sanoa kellontarkasti, ovikseni ajankohtaa. Ne kun on heitelleet välillä kp 15-20 eikä juuri selkeitä oireita ole. Sitä paitsi juurikin tikuttamalla olen saanut tietää ovikseni vaihtelevuuden ja sen, etten edes oleta sen olevan kp 14 tai aiemmin. Ja tikuilla näen myös ihan selkeän kehityksen vaaleista viivoista kunnon ovishuippuun ja taas vaaleaan. Eli voin varmistua siitä, että ovulaatio todella tapahtuu ja kroppani toimii edes jotensakin luonnollisesti. Ja mitä yhdyntöihin tulee, en koe tikutusta stressaavana tekijänä. Me touhutaan joka tapauksessa ennen, jälkeen ja ovishuipun aikana. En yleensä edes mainitse miehelleni, jos tikkuun on ilmestynyt kirkuvan punainen viiva (ellei sitten ole päässyt käymään niin, ettei seksiä ole ollut pariin päivään).

Mitä mieltä te olette ovulaation etsimisestä tikkujen avulla? Pidättekö sitä ihan huuhaana vaiko oivana apukeinona? Luoko tikuttaminen paineita makkarin puolelle? Informoitteko kumppania "otollisesta ajasta"?

Yksinäinen Yrittäjä

Huomaan eristäytyväni sosiaalisesti, kun on ollut tämä yritys päällä viimeiset 365 päivää. Hankala sopia mitään tyttöjen iltoja tuleville viikonlopuille, kun ei tiedä jos on silloin raskaus aluillaan. Ei vaan jaksa miettiä, mitä silloin keksisi syyksi juomattomuudelle. Ja voisihan sitä kertoa totuudenkin, mutta mua pelottaa se alkuraskaus ja sen keskenmenoriskit, eli jos kerron "turhaan". Joten, päädyn monesti viettämään viikonloppujani miehen kainalossa. Ainoat ajankohdat kun jotakin voi sopia, on ne kierron pari ekaa viikkoa kun voi ottaa rennosti. Vaikka on sitä poikkeuksiakin tehty, ei sitä koko sosiaalista elämäänsä voi keskeyttää yhden yrittämisen takia. Niinhän ne sanoo, että kyllä raskaus alkaa ja jatkuu, jos on jatkuakseen. Että pitäisi elää sitä normielämää.

Ainoastaan muutama ystävä tietää meidän yrityksestä. Välillä välttelen heidänkin seuraa, koska en jaksa vastata kysymyksiin, mitä kuuluu yrittämiselle. Olisin toivonut, että kun kerran asiasta olen heille uskoutunut, he osaisivat arvostaa sitä ja odottaa kunnes itselläni on asiasta kerrottavaa. Toisinaan kaduttaa, että olen kenellekään tästä uskoutunut. Ja sitten taas välillä harmittaa, etten ole niin läheisissä väleissä esim. vanhempieni kanssa, jotta heille tästä mainitsisin. Tunnen olevani tosi yksin. Onkin hassua, miten tärkeää bloggaamisesta on tullut. Vain TE tiedätte tarkan tilanteeni. Vain blogeja lukemalla/kirjoittamalla saan mieltäni kevennettyä. Vain blogimaailmassa koen, etten ole yksin tämän asian kanssa.

Koskakohan asiasta olisi kerrottava jo useammalle taholle. Mitä mieltä olette vanhemmille kertomisesta? Pitäisikö rajana pitää sitä, jos hoidot alkavat? Ja toki arkeeni tulee suuresti vaikuttamaan mahdolliset poissaolot työstä. Esimiehelle kertominen tuntuisi samalta kuin ilmoittaisi hakevansa toista työpaikkaa.

Labrat

Sain labratulokset; kaikki normaalit ja viitearvojen sisällä. Multa testattiin siis kilpirauhanen, prolaktiini, progesteroni ja otettiin vielä pieni verenkuva. Ovulaatio tapahtunut. Lisäksi papa ok ja klamydia nega. Eipä ainakaan mikään näistä selitä tätä odotuksen odotusta. Tavallaan "pettymys" ettei ollut mitään selkeää syytä johon olisi voitu nyt puuttua ja lääkityksellä korjata, jolloin toiveet raskautumisestakin voisivat nousta. Mysteeriksi tämä tuntuu nyt jäävän ainakin minun osalta, vaikka jossitella voi kohdun lisäseinämän ja sitkeän tiputteluvuodon osuutta. Mutta lääkärin mukaan niiden ei pitäisi niin merkittävästi vaikuttaa, joten kai se on uskottava niin (eikä koko ajan epäiltävä ja etsittävä lisätietoa). Seuraavaksi edessä miehen tutkimukset.