tiistai 26. helmikuuta 2013

Puolivuotias

Blogini on ollut olemassa puoli vuotta. Tuntuu uskomattomalta, miten puolet siitä ajasta on kulunut aivan muissa merkeissä kuin lapsettomuutta velloen. Ja miten vääjäämättömältä tilanne silloin vielä näytti; olimmehan ehtineet yrittää jo vuoden päivät ja yrityskuukausista oli kertynyt sumeita puolivuotiskausia. Kuukaudet kuluivat hitaasti, toisaalta niiden vierimistä olisi mielellään viivyttänyt. Blogin perustaminen tuntuu siinä mielessä vedenjakajalta, että siitä asti asiat on edenneet suhteellisen vauhdilla.

Tästä eteenpäin on omituista ajatella, että puolen vuoden kuluttua vauvamme on toivon mukaan ehtinyt ihmetellä maailmaa muutaman viikon ajan. Se on niin suuri muutos verrattuna tähän puolentoistavuoden odotukseen, ettei pää meinaa pysyä mukana. Olisinko valmiimpi vauvan tuloon pelkästään 9kk odotuksen jäljiltä kuin nyt, en osaa sanoa. Ainoastaan sen tiedän, että arvostan tätä ihmettä haasteiden jälkeen enemmän kuin jos olisin tullut helposti raskaaksi.

PS. Olipa ihanaa lukea kommenttejanne edelliseen postaukseen! Kiitos, että olette olemassa <3

4 kommenttia:

  1. Aika on ihmeellinen määre. Se on niin järjyttävän tasa-arvoinen meille kaikille. Ihanaa, että aika joka välillä tuntuu kulkevan väärällä nopeudella, on myös onnea lähemmäksi tuova niin monelle : )

    Ihana ajatella, että sinun vauvasi on puolen vuoden päästä jo maailmaa ihmettelemässä <3

    Oikein hyvää vointia teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blueberry, kaunis kiitos! <3 Niin on ihmeellinen tuo herra aika. Toisinaan se matelee ja toisinaan juoksee. Monesti juuri eri päin kuin meille itsellemme parhaiten sopisi. Tällä hetkellä en malta odottaa, että kevät viimein koittaisi kunnolla. Se toisi jotenkin kaiken lähemmäs. Muistan, miten onnellinen olin viime keväänä. Ilman vauvaa, mutta silti toiveikas. Samaa odottavaa toiveikkuutta toivon itse kullekin myös tänä keväänä! :)

      Poista
  2. Sinulle on haaste blogissani! :)
    http://onnenperhe.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta haasteesta Eilinen! Olenkin "sopivasti" kotona flunssassa, joten vastaan & teen haastepostauksen asap :) Mukavaa kevättä sinulle!

      Poista