tiistai 28. elokuuta 2012

Epätodellista

Vuosi on pitkä aika. Alkuun matkattiin epävarmoina siitä, miten kuukautiskierto palautuu vuosien pillereitten syönnin jälkeen - ja - kauanko menisi saada raskaus alkamaan. Sitä oli silloin niin täynnä intoa ja salamyhkäistä odotuksen odotusta, ettei kuukautisten alkaminen suuremmin surettanut. Noh, vielä ei tärpännyt. Olisihan se ollutkin melko äkkiä. Ehkä meidän vuoromme on ensi kuussa. 

Mutta sitten kuukausia ja kuukautisia alkoi kertyä, ylitettiin 3kk ja 6kk rajapyykit yrityksen alkamisesta. Surumielisyys ja huolestuneisuus alkoivat vallata mieleni. En näistä paljoa miehelleni avautunut. Hänen käsityksensä oli silloin se, että kyllähän nuorehko ja terveellistä ja säännöllistä elämää viettävä pari raskautuu (helposti), ei me lapsettomiksi jäädä. Ai ei vai?

Puolen vuoden jälkeen löysin lapsettomuusblogit. Mielessäni kirosin itseäni, miten vähästä olin huolissani. Puoli vuotta yrittämistä ei ole vielä mitään! Eihän mulla ole edes oikeutta ihmetellä ja etsiä vikoja itsestäni, kun joillakin on rankat hoidot käynnissä jo toista vuotta. Ja silti pieni ääni kummitteli sisälläni, että tuo saattaa odottaa sinuakin, perehdy asioihin. Epävarmuus vaihtui välinpitämättömyyteen. Enää en edes viitsinyt tuhlata rahoja raskaustesteihin, kun olin joka kuukausi niin varma että kuukautiset sieltä kumminkin alkavat. Ja alkoihan ne.

Ei siis auttanut kultaiset neuvot stressaamattomuudesta, normaalin elämän elämisestä, oviksen tikuttamisesta, greippimehusta ja ties mistä muusta. Tiputteluvuoto tuli uskollisesti kylään, sitä ei mikään manannut pois. Nyt vuosi yrityksen alkamisesta on jälleen seuranani epävarma olo. Miten tässä tulee käymään, miten kaikki päättyy meidän osaltamme? Ultralöydökset suistivat kaikki luottavaiset ajatukset täydelliseen epävarmuuteen raskautumisen suhteen. Nyt suren ihan oikeasti kuukautisten tuloa. Suren, kun näen raskaana olevia äitejä. Suren, kun näen lasten ja vanhempien iloisia kohtaamisia. Suren, kun huomaan mieheni haikailevan perhe-elämää. Suren kaikkea, mikä muistuttaa kipeästä asiasta. Me olemme lapsettomia.

9 kommenttia:

  1. Minä olen aina jostain syystä aavistanut lapsettomuuteni. Siksi lääkärin toteamana se ei tuntunut maailman lopulta, minähän jo tiesin sen. Silti se ei ole yhtään helpompaa.

    Koko ajan saa olla aika hurjassa vuoristoradassa. On aikoja kun kaikki näyttää vain synkimmät puolensa, mutta usko minua, joku päivä tuntuu vielä ihan siedettävältäkin. <3

    VastaaPoista
  2. Kaipaava, kiitos tuesta. En mäkään ole täysin järkyttynyt tästä, koska pitkään on jo ollut tunne asiasta, nythän oikeastaan sain vain sille vahvistuksen. Mistä aavistit omalla kohdallasi että näin ikävästi elämä tulee viemään?

    Mä aloin "pelätä" lapsettomuutta yhden ystäväni kokemusten seurauksena jo muutama vuosi sitten. Sitä ennen en osannut edes ajatella, ettei lasten saaminen ole nuorelle parille itsestäänselvyys. Suvussani on raskauduttu helposti ja lapsia hankittu vielä myöhäisellä iälläkin. Tästä huolimatta aloin käyttää jos-sanaa lasten saamisesta, kuin suojamekanismina mahdollisia vaikeuksia ennakoiden. Nyt se todellakin on JOS.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ovat jo monen vuoden ajan vaivanneet ylimääräiset vuodot, etenkin ovulaation jälkeen, ja kovat alavatsakivut. Olen juossut vaivojen takia monella eri gynekologilla, mutta kaikki vakuuttivat minun olevan kunnossa. Kuitenkin pohdin, etten varmaan koskaa raskaudu. Kun sitten selvisikin että olen kunnossa ja selvempi syy löytyykin miehestäni, olin tietenkin helpottunut, mutta samalla osasin ottaa lapsettomuuden asiallisesti, tietenkin koska olin asiaa jo niin kauan miettinyt. Siinä vaiheessa ei ollut kuitenkaan enää edes väliä mistä lapsettomuus johtui.

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta! En tiedä miksi, mutta jo pari vuotta sitten kun asia tuli puheeksi, ajattelin että meillä ei tule tärppäämään heti. Ehdotin jopa että lopetetaan ehkäisy etuajassa, että pääsee tutkimuksiin sitten kun oikeasti alkaa haluta niitä lapsia... Mutta mies oli niin varma että onnistutaan heti tai pian, että tehtiin sitten varman päälle. Tietysti sitä myös vanhenee koko ajan, että ehkä nuorempana se olisi ollutkin helpompaa. Mun äiti on saanut lapsen vahingossa vielä 40-vuotiaana, että sukuviasta ei ole kyse täälläkään. :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoitus oli kuin suoraan meidän tilanteesta. Yk 13, terveys kunnossa, tasapainoinen parisuhde, omakotitalo, molemmilla vakituiset työpaikat ja ikää 25. Mutta se pikkuinen puuttuu..

    Kun tasan vuosi yritystä oli täynnä, yksi parhaimmista ystävistä ilmottaa olevansa raskaana, vahingossa vieläpä. Voi kuinka kipeää se teki, miksei me, miksei vaikka kaikki on kunnossa? Silloin annoin itselleni luvan ensimmäisen kerran surra lapsettomuutta.

    Toivon teille voimia, koittakaa pitää toivoa yllä. Tiedän tasan tarkkaan mitä fiiliksiä käyt läpi.

    VastaaPoista
  5. Vilai, kiitos ja voimia sinnekin <3 On se joo jännä juttu, miten vahingossa voi raskautua... Moni jopa ylpeilee asialla, kuten silläkin jos raskautuu parista ekasta kierrosta. Siinäkin varmaan yksi syy miksi omasta lapsettomuudesta on vaikea puhua ulkopuolisille. Kaikki tuntuvat olettavan, että lapsia tehdään tuosta noin vaan. Eikä se auta yhtään omassa tilanteessa rämpimistä, että itse tietää paremmin. Aina joku pääsee yllättämään omalla moukkamaisuudellaan. Miten teillä nyt edetään? Oletteko jo aloittaneet tutkimukset?

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Tutkimukset on aloitettu, huomenna saan kuulla labratulokset omalta osaltani, miehen tulokset tulee parin viikon päästä. Ja toivon että jotain löytyisi, joka olisi korjattavissa. Tai jotain niin radikaalia, että saataisiin "lupa" lopettaa kokonaan yritys. Pahin mahdollinen on se, että mitään häikkää ei löytyisi, ei mitään syytä, miksi en tule raskaaksi.

    Ihmisten moukkamaisuus on kyllä jotain ihan ylivertaista!
    "millon te teette lapsia"
    "kyllähän me lapsenlapsia hoidettaisiin jos niitä tulisi"
    "ihan varmaan jäät pian äitiyslomalle"
    "kyllä se vauva sieltä tulee kun lopetattte stressaamisen"

    Oot varmaan itse kuullu juurikin näitä samoja kommentteja..Tiedän että jossain vaiheessa tulee sanottua aika suoraan näille moukille. Vaikka eihän kukaan kysymyksillään pahaa tarkoita, eivät vaan tajua kuinka kovasti ne voi ihmistä vihlaista.

    Miten teillä mies suhtautuu lapsettomuuteen?

    VastaaPoista
  7. No teillähän on sitten ihan pian jo yksi osuus selvillä, molempien alkututkimukset. Mussakaan ei "vikaa" löytynyt labrojen perusteella, en toki toivo että miehessäkään, mutta oot oikeassa että tämä "viattomuus" on myös raastavaa. Tällöin kukaan ei voi tietää, mistä kiikastaa ja ratkeaako kaikki luomusti vaan tahkoamalla, vai hoidoilla, vaiko millään! Mies on jo vähän allapäin siitä, että hänessä on nyt varmaan sitten vikaa (mitä en usko), eikä hän oikein haluaisi nähdä meitä vielä lapsettomina. On kyllä myöntänyt, että ihmettelee meidän tilannetta. Kai tää on sillekin raskasta, ja yrittää jotenkin kieltää asian suuruuden.

    Pahimmat sammakot mitä mulle on sanottu, on:
    "Eikö sulla oo yhtään vauvakuumetta?"
    "Koska te aiotte lisääntyä?"
    "Mä ajoitin omat lapseni kesälomiin, ettei pomo suutu."
    "Mä oon vaan niin hedelmällinen, vauvat saa pillereistä huolimatta alkunsa!"
    "Se oli se yksi krapulassa jäänyt unohdus ja poks vaan."

    Poks vaan, kyllä tässä olis jo enemmänkin lapsia, jos lasten teko menis kuin elokuvissa! :D Btw, en muuten pysty katsomaan näitä lasten hankintaan liittyviä elokuvia lainkaan, nythän menee se joku "mitä odottaa kun odotat" tms.

    VastaaPoista