perjantai 14. joulukuuta 2012

Lomailua

Tällä viikolla on tunteet menneet laidasta laitaan. Hetken jännittämisen jälkeen sain vastauksen uudesta työpaikasta: haluavat minut mahdollisesta raskaudestani huolimatta! Olin jo aivan varma, että huonosti käy. No sitten irtisanouduin entisestä työpaikastani, lähtö sieltä koitti samana päivänä. Haikeat fiilikset, mutta kaikki olivat kannustavia. Voi, kun tietäisivät vaan, etten pelkästään minä lähde, vaan myös masussani asustava hahmo. Samainen hahmo on nyt aiheuttanut minulle karmeaa pahoinvointia muutamana aamuna. Oksennusta ei ole vielä tullut, mutta sekään ei ole ollut kaukana. Huhhuh. Iloitsen kyllä siitäkin oireesta, se antaa varmuutta ennen ensi viikon ultraa. Luulenpa, että lomailen hiljaisesti myös täältä blogista siihen asti.

Nyt kun teitä plussanneita ja samoilla viikoilla olevia on muitakin: miten ruokailutottumuksenne ovat muuttuneet, vai ovatko? Itse olen laihtunut, sillä en saa alas mitään muuta kuin nestemäistä/sosemaista ruokaa: mehukeittoja, puuropusseja, jugurttia jne. Kylmä ja raikas kuvastavat mieltymyksiäni tällä hetkellä. Nehän taitaa olla ne perinteiset tyttöraskauden oireet. ;-) Kaikki oikea ruoka, saati rasvainen, ällöttää jo ajatuksena. Eli ehkä säästyn hampurilaisten ahmimiselta! Toisaalta huolettaa, että vauva saisi riittävästi ravintoa.

11 kommenttia:

  1. Ja jotakin naposteltavaa on siis saatava vähintään 2h välein, ettei paha olo yllätä.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta työpaikasta! Tuntuu varmasti hienolta!

    Täällä mennään viikolla 10+3 ja omat mieltymykset eivät kovinkaan suuresti ole muuttuneet. Kaikki kelpaa, tosin välillä tulee himo johonkin. Mutta tällaisia on ollut ennen plussaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuntuu hienolta - ja pisteet kohosi roimasti tätä tulevaa työpaikkaa kohtaan, ihan jo odotan tammikuuta :-)

      Toiv. olet voinut hyvin. Voi, olisinpa minäkin jo noin "isoilla" luvuilla viikkojen suhteen...

      Poista
  3. Ensinnäkin onneksi olkoon raskaudesta!

    Päädyin joskus syyskuussa lukemaan tätä blogiasi, kun googletin kaksiosaista kohtua. Olin juuri ollut yksityisessä ultrassa ja kuullut, että minullakin on sydämen mallinnen kohtu. Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin tehnyt positiivisen raskaustestin, mutta pientä ruskeaa vuotoa oli ollut jo useamman päivän. Olin siis aivan varma, että raskaus on mennyt tai menossa kesken. Olin jo keväällä kokenut yhden keskenmenon, joten siksikin huoli oli suuri. Lääkäri näki kuitenkin elävän alkion, joten huojennuin hieman. Ja vain hieman siksi, että lääkäri oli jotenkin aivan ihmeissään kohdun muodosta ja kertoi, että alkio oli kiinnittynyt erikoiseen paikkaan aivan oikeaan yläreunaan. Hän mietti olisiko minut pitänyt lähettää lisätutkimuksiin, mutta konsultoituaan vanhempaa kollegaa, sanoi kuitenkin vain että ota yhteyttä lääkäriin, jos tulee kovaa kipua tai kovaa vuotoa.

    Kovaa kipua tai kovaa vuotoa ei tullut, mutta pientä ruskeaa vuotoa oli melkein joka päivä. En todellakaan ollut ollenkaan varma, että raskaus jatkuisi. Niinpä menimme vielä toisen kerran yksityiselle ultraan (n. viikolla 8) ja sielläkin näkyi elävä alkio. Tämä lääkäri osasi kertoa, että toinen puoli kohdustani ei ikään kuin "tiedä", että toinen puoli on raskaana ja sieltä saattaa tulla kuukautisvuotoa. Vuotoa voisi olla kuulemma vielä ainakin 4 viikkoa ennen kun sikiö alkaisi täyttää molempia puolia kohdusta.

    Nyt mennään viikolla 18+4, joten kaikki ainakin vielä hyvin. Kätilöopistolla lääkäri oli sitä mieltä, että kaikki on kunnossa ja pari viikkoa sitten neuvolassa kuultiin sydänäänet. Vieläkin odotan rakenneultraa hieman jännittyneenä, mutta kyllä nyt jo uskon että raskaana ollaan :)

    Sitä vain tällä tarinallani halusin sanoa, että vaikka olisikin pientä vuotoa, niin se ei vielä tarkoita mitään. Ja aina voi mennä uudelleen lääkäriin, jos haluaa varmuutta. On se ainakin meillä ollut kaiken sen rahan arvoista, että saa hieman lisää varmuutta.

    Onnea joka tapauksessa ja nyt todellakin kannattaa lomailla ja ottaa rennosti ennen uusiin töihin siirtymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus sinulta anonyymi! Voi jospa pitäisit omaa blogia, lukisin sitä varmasti! :-)

      Hyvä kuulla että raskaus voi jatkua ihan normaalisti kohdun poikkeamista huolimatta. Silloin alkusyksystä kun tämä asia minulle ultratessa kerrottiin, oli se todellinen ja ei niin mieluisa yllätys. Sitä ei ole ilmeisesti näkynyt pillereitä syödessäni edellisessä ultrassa muutama vuosi sitten (ja lääkäri sama molemmilla kerroilla). Silloin vain muistan googlanneeni, että jos alkio kiinnittyy juuri siihen väliseinämään, on suuri riski keskenmenosta läpi koko raskauden... Ylihuominen ultra on taas tälle samalle lääkärille, joten varmasti meitä molempia kiinnostaa sikiön tilanne. Oliko sinun vauvasi aluksi kiinnittynyt juuri seinämän yläreunaan? Minulla ei ole tullut minkäänlaista vuotoa yli viikkoon: se mistä tänne blogiin kirjoitin, tuli ja meni yhtä nopeasti. Mutta varmasti miettisin ylimääräisiä ultria, jos sitä alkaisi taas tulla. Aika järkeenkäypää tuo, että toinen puoli kohdusta ei "tiedä" olevansa raskaana ja siksi vuotaa!

      Kiitos vielä kirjoituksestasi! Mahtavia vointeja sinullekin ja ihanaa joulua! :-)

      Poista
  4. Mahtava juttu, että työn kanssa kävi nyt noin onnekkaasti. Nyt sullakin on tuplasti ilonaiheita. Onnea paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, kai tätä voi kutsua tuplaonneksi. ;-) On se hienoa, että on olemassa vielä reiluja työnantajia!

      Poista
  5. Onnea uudesta työpaikasta! Tämähän meni sitten ihan täydellisesti :)

    Kysyit noista ruokailujutuista. Täällä ollaan siis viikoilla 6+5 ja mulla on ihan sama, että täytyy syödä 2h välein. Mua on vaivannut koko ajan kamala nälkä, ja tuntuu etten täyty millään. Ja pahoinvointia on jonkun verran päivästä riippuen mutta olen saanut ehkäistyä sen syömällä ja juomalla usein. Ruokamieltymykset on muuttuneet oikeastaan nyt viimeisen viikon aikana. Mulla ei tee mieli mitään sokerista tai makeaa, ruoka menee ihan normaalisti mutta kamala himo on appelsiineihin ja suolaiseen ruokaan. Mulla paino ei ole muuttunut lainkaan, vaikka luulen, että vähän enemmän olen joutunut syömään. On tämä kyllä melkoisen jännää aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauska kuulla sun ruokamieltymyksistä. :-) Mulle ei ole vielä kehittynyt mitään tiettyjä himotuksia, mutta välillä kyllä iskee sellainen olo, että nyt haluaisin erityisen paljon vaikkapa kiiviä. Ihan niin pitkälle ei ole vielä kehittynyt, että olisin lähettäynt miehen kauppaan sen vuoksi. ;-) On se tosiaan aika ihmeellistä, että pahoinvointia voi hieman yrittää hillitä syömällä usein. Jotenkin ei uskoisi sen johtuvan alhaisesta verensokerista tms. Jänniä aikoja eletään! PS. Mä luulen olevani melko samoilla viikoilla sun kanssa. Vaikka kalenterit antaa jo viikon 7 ja risat, en usko olevani niin pitkällä. Keskiviikkona se selviää! Hyviä vointeja sulle aniliini! Ihanaa, kun on monta elämässä näitä samoja hetkiä <3

      Poista
  6. Voi että, onnea A tuosta työpaikasta! Sehän meni lopulta hienosti! :) Vautsi!
    Ja mukavaa sinänsä, että hahmo aiheuttaa sulle pahaa oloa. Tietää, että jotain siellä tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumi <3 Meni kyllä odotettua paremmin!
      Joo, otan kaiken ällötyksenkin kiitollisena vastaan. Parempi se kuin ei oireita lainkaan.

      Poista