perjantai 21. joulukuuta 2012

Ultrakuulumisia

Keskiviikko oli jännittävä päivä - ja ehdottomasti elämäni paras päivä. Kävimme ultrassa toteamassa, että kyllä siellä pieni sikiö on, sydän terhakkaasti pamppaillen. <3 Sanoinkuvailemattoman upea tunne!

Voimistunut pahaolo joka yllättää koska tahansa, jos en syö parin tunnin välein, on toki antanut jo tietyn varmuuden asiasta ennen ultraakin. Kuten myöhäinen ovulaationikin jo kertoo, en ole laskureiden mukaisesti ylittänyt vielä viikkoa 8 vaan olen nyt 7+5. Hartain uuden vuoden toiveeni onkin, että viikkoja kertyisi paljon lisää!

Tammikuun puolivälissä, kun aloitan uudessa työssäni, ollaan jo toivon mukaan turvallisemmalla keskiraskauden puolella. 12. viikon ultra onkin seuraava etappi (ja sitä ennen neuvola ennen uuttavuotta). On muuten häiritsevää, kun kaikkialla kiinnostaa vain se, koska edelliset kuukautiset on alkaneet, vaikka tiedän hyvin, että myöhäinen ovulaationi kertoo todellisen hedelmöitysajankohdan ja sehän vähentää heti muutaman päivän. Mutta siitä varmaan voi jutella sitten neuvolassa. Viisasteluni ainakin tuntui ärsyttävän äitiyspolin puhelimeen vastannutta kätilöä, joka onnistui eilen pilaamaan päiväni. Joudun siis sumplimaan hieman synnytyssairaaloiden välillä, sillä asun eri paikkakunnalla kuin missä käyn töissä, joten helpointa (ajatellen työnantajaa!) on mennä työpaikkaa lähinnä olevalle äitiyspolille ultraan. Etenkin siis nyt, kun aikoja sai enää keskipäivälle. Tämä on pääkaupunkiseudulla mahdollista, mutta kätilö sen sijaan alkoi ilkeillä että "jaaha, missä sitten ajattelit synnyttää, kun näin aloit venkoilemaan!?". Teki mieli vastata, että kaukana sinusta.

Mieleni on ollut herkistynyt ja joulun lähestyessä tirautan pienimmästäkin asiasta kyyneleitä. Tuntuu, että elän elämäni parasta aikaa! Miten se onkin niin, että kun isoja asioita tapahtuu, ne kasautuvat kaikki kerralla! Aiomme jouluna kertoa asiasta tuleville isovanhemmille asiasta. Hieman jännittää, miten sen teemme. Ultrakuvasta ei mitään mukeja enää ehdi teettää, eikä se tunnu muutenkaan omalta. Ideoita?

Jos en enää uutta postausta ehdi kirjoittaa ennen joulua, toivotan kaikille rentouttavaa ja lämpöistä joulun aikaa. Tuo rentoutumistoive oli sitten käsky! Minä olen nyt viikon verran huilannut, se on tehnyt todella hyvää. Toinen uuden vuoden toiveeni on, että kaikille pitkään yrittäneille suotaisiin se kaikista paras lahja vuoden 2013 aikana. Annetaan ihmeille mahdollisuus.

8 kommenttia:

  1. Voi, miten ihania uutisia! Minä olisin melkein voinut silti vannoa, että teidän pieni oli aikaisemmin vaan vielä niin pieni, ettei häntä näkynyt. Oli vaan niin vahvasti sellainen tunne!

    Paljon onnea hyvistä ultrauutisista ja oikein ihanaa joulua sinullekin A! <3

    VastaaPoista
  2. Voi että ärsyttää tuollaiset inhottavat kätilöt! Itselle ei sellaisia ole onneksi sattunut kohdalle mutta aika usein kuulee ikäviä juttuja niistä. Sitä paitsi pk-seudulla ei ole mikään pakko synnyttää samassa sairaalassa, kuin käy ultrassa. Näin mulle on ainakin sanottu ja naikkarin remontin vuoksi jokainen joutuu kuitenkin miettimään sitä synnytyssairaalaa uudestaan, mikäli sinne on mielinyt.
    Nauti joulusta ja raskaudesta, niin minäkin teen! Ensi joulua te vietättekin sitten isompana perheenä <3

    VastaaPoista
  3. oikein paljon onnea ennakko-joululahjasta! :D

    Kyselit, miten ollaan kerrottu isovanhemmille.. Me ostettiin molemmille tuleville mummuille tutit ja paketoitiin ne lahjapaperiin... Avattuaan lahjat, molemmat tiesivät heti mistä oli kyse! Mielestäni se oli oikein onnistunut tapa kertoa, mutta jokainen tekee tietysti omalla tyylillään. Tärkeintä on, että tunnet olosi hyväksi tavalla, jolla itse sen suuren ilouutisen tahdotte kertoa! Onnea vielä kerran ja oikein hyvää joulua! :D

    VastaaPoista
  4. Hienoa että saitte hyviä uutisia. <3 Lämmintä joulua sinulle A.

    VastaaPoista
  5. Ihana kuulla, että kaikki oli hyvin! Hyvää Joulua teidän perheelle! Nauti ja lepäile :)

    Meillä oli myös ultrassa kaikki hyvin, ja päivän jälessä sinua tullaan. Olen niin innoissani kun on joku joka on melkein samoissa päivissä menossa tän jutun kanssa. Toivottavasti sinua ei häiritse, että kerron meidänkin kuulumisia välillä. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille toivotuksista: hyvää ja yllätyksekästä uutta vuotta teillekin!

    Höpöttelijä: käytimme samaa kikkaa kertoessamme vanhemmillemme - toimi ;-)

    Aniliini: kerro ihmeessä kuulumisiasi! Nyt olis sunkin aika perustaa blogi ;-)

    VastaaPoista
  7. hei,
    kurkkasin blogiisi ensimmäistä kertaa. Tulen virailulle toistekin. Itselläni oli tänään ultra. Tosin se oli jo kolmas tässä raskaudessa. Huomenna saavutetaan tärkeä etappi, kun saavutetaan raskauden puoliväli. Ihanaa raskausaikaa! t.Viola

    ps. Oma blogini löytyy osoitteesta www.tuttirallia.blogspot.com , jos haluat käydä tutustumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viola kommentistasi ja blogivinkkauksesta, kävin jo lukemassa & kommentoimassa. :-)

      Onnea myös sinne loppuodotukseen!

      Poista