sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Työhöntulotarkastus raskaana

Työhöntulotarkastukseen haluavat minun menevän ennen virallista työsopimusta. Ihan nimellinen juttu se kai on, mutta arvaatte varmaan, että otan nyt siitäkin stressiä. Tarkastus on ennen ekaa ultraani. Tulisiko minun siis paljastaa terveydenhoitajalle, että olen lievästi raskaana? Kaikkihan on luottamuksellista. Minulta otetaan verikokeita, joten niissä varmaan arvot heittää raskauden takia? Sillä vain, ettei terveydenhoitajan tarvitse soitella perääni (saati työnantajalle!) ettei arvoni ole ihan normit ja tarvitaan jotain lisäselvitystä. Eikö ole kuitenkin niin, ettei hänellä ole oikeutta ilmoittaa työnantajalle mitään muuta kuin "on soveltuva/ei ole soveltuva työhön"? Että mikäli kerron olevani raskaana, tieto ei päädy eteenpäin?

Olenko rehellinen työhöntulotarkastuksessa tästä alkaneesta raskaudesta vai en? Ajattelin ilmaista asian niin, että vasta epäilen olevani raskaana, olen saanut haaleita viivoja tikkuun.

Oikeasti sain eilen Clearbluen digitaaliseen testiin raskaana 3+ vkoa <3 Vielä kyytiläinen on pysynyt matkassa! Käsittääkseni olen nyt rv 5+2. Ja oireitakin on tullut lisää: rintojen arkuutta ja mahan turvotusta, pissaamistarve on lisääntynyt ja pissa on väriltään neonkeltaista (:-D luin järkyttyneenä että sekin raskausoire). Väsynyt tai huonovointinen en ole. Niitä odotellessa...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Suosittelen kertomaan :) ehkä voit saada tukea epävarmuuteesi ja muutenkin kannattaa olla rehellinen. Terveydenhoitaja ei saa kertoa työnantajallesi raskaudestasi.

    Raskaana olevat työntekijät ovat arkea esimiehille, mutta varsinkin terveydenhuollon ammattilaisille. Ota rauhassa <3 (joo, helpommin sanottu, kuin tehty :D)

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin kertoisin terveydenhoitjalle. Ja voithan kertoa hänelle muutenkin huolistasi tämän tulevan työpaikan ja raskauden suhteen, voit saada häneltä vaikka lisää varmuutta asioihin!

    Ja ihanaa, että asukki on mukana ja kasvaa! :)

    VastaaPoista
  3. Minäkim kertoisin. Ja kerroinkin kun olin tarkastuksessa, enkä vielä pomolle ollut kertonut. Terkkari vaan kannusti asiassa, eikä heillä ole mitään oikeutta kertoa keskusteluistanne työnantajalle. Ei kannata stresaata asiasta :)

    VastaaPoista
  4. Siitä vaan rohkeesti kertomaan. Ei ne saa siellä työpaikalle kertoo raskaudestasi. :)

    VastaaPoista
  5. Tulin vaan A ilmoittautumaan, että olen nykyään Lumi. Vaihdoin tuon Lumi -Hiutale Google+ profiilin blogger profiiliksi, kun se taitaa kuitenkin olla parempi tähän bloggailuun.

    VastaaPoista