Ensin vakiduuni, sitten vauva

Vuosi sitten kuvittelin, että jos/kun tulen loppuvuoden 2011 aikana raskaaksi, tulen olemaan äippälomalla loppuvuonna 2012. Eli nyt. Kaipasin oikeasti hengähdystaukoa töistä. Joo, tiedän ettei vauva-arki mitään lomailua ole, mutta eniten kaipasin muutosta hektiseen työtahtiin. Lapsen kasvattaminen olisi ihan toisella tavalla palkitsevaa ja antoisaa "työtä". Olen ollut vakituisessa työsuhteessa jo useamman vuoden. Töihin päästyäni tein kaikkeni, etten vaan putoa pois. Olin kunnianhimoinen ja tavoitteellinen, joustin vapaa-ajastani ja yritin hankkia hyvän työntekijän maineen. Nyt tuntuu kuin tekisin kaikkeni, jotta saisin tähän paussin. Työt ei kiinnosta, ajatukset on muualla. Kahdehdin työkavereita, jotka ilmoittavat jäävänsä päivänä x äitiyslomalle. Minäkin haluaisin. Minulla on työpaikka, jonne palata. Tiedän, että olen jo tässä mielessä onnekas. Ja samalla kuulostan varmaan äärimmäisen kiittämättömältä, kun minkä tahansa työn saaminen on nykyään kiven alla. Mutta yrittäisin silti hankkia lapsen, vaikka työasiat olisi epävarmoja. Tässä yrityksen aikana olen tajunnut, mikä itselleni on tärkeää. Se ei ainakaan ole työ.

Miksi sitten joudun paahtamaan töitä, kuin olisin jokin maailman urakeskeisin olento? Tämä on jo yleinen harhaluulo töissä, etten edes halua lapsia: lähestyn kolmeakymppiä, olen vakituisessa suhteessa ja työssä - enkä vielä ole raskaana! Miksi muut heti vakipaikan saatuaan saavat jotain muutakin odotettavaa? Olen joutunut luopumaan ajatuksesta, että ensin on hyvä hankkia vakituinen työpaikka ja vasta sitten on vauvan lupa tulla. Tämän klassisen kuvion taustallahan on ajatus, että vauva tulee tilauksesta. Olen joutunut luopumaan myös siitä ajatuksesta, että tänä vuonna olisin kotona vauvan kanssa. Nytkin se olisi edessä aikaisintaan ensi kesänä. Olen myös alkanut miettiä työni kuormittavuutta. Jos/kun hoidot alkavat, miten jaksan? Nytkin roikun äärirajoilla. Paljastan salaisuuden: olen hakenut muita töitä. En voi enää laskea sen varaan mitään, että jäisin joskus lähitulevaisuudessa äitiyslomalle nykyisestä työstäni. Ja koska työn kuormittavuus ei vähene, on minun itse tehtävä jotakin tilanteelle. Edes siihen voin yrittää vaikuttaa.