keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Erilaiset, lapsettomat äidit

Oletteko seuranneet sarjaa Erilaiset äidit? Pääosin suhtaudun näihin raskaus-ihkuu-synnytys-horror-vauva-jee -sarjoihin aika suurella varauksella. Jotenkin ne enemmän tai vähemmän etenevät samalla kaavalla ja stereotyyppisesti. Lapsia on päätetty hankkia nuorella/vanhalla iällä, ne tulee yllätyksenä/melko lyhyellä yrittämisellä. No eilen sitten olikin tiedossa jakso, jossa noin kolmekymppinen pari oli aloittanut vauvan yrittämisen vuonna 2005. Vauva syntyi lopulta tämän vuoden elokuussa. Väliin mahtui vuosikausien hedelmättömyys- ja hoitopiina. Jakso oli liikuttava ja toivoa antava. Pariskunta antoi rohkeasti kasvot lapsettomuudelle.

Mutta. Koin, ettei lapsettomuuden tuskaa näytetty riittävän elävästi ohjelmassa. Vappu Pimiän selostaessa väliin ja vienosti hymyillessä maha jalkapallona, sai jakso minusta jopa irvokkaan kevyen sävyn. Varmaan sekin vaikutti, että jakso alkoi siitä kun pariskunta oli jo tukevasti raskaana, joten lapsettomuuden pahin terä oli jo takana. Odottava äiti puhui hänelle tehdyistä koeputkihoidoista kuin jostakin tavanomaisesta asiasta. Ymmärrän kyllä, ettei ehkä ihan kaikkia silloisia tunteitaan edes halua telkkarissa kertoa, tai että he kertoivat sen, minkä kokivat oleellisimmaksi. Silti jäi olo, että enemmän tunnetta mukaan! Tehän olette kärsineet lapsettomuudesta hurjan kauan, välittäkää se tunne katsojille, joilla ei ole harmainta hajua näistä asioista. Valistakaa ja silottakaa tietä meidän muiden edestä!

Perheen kotiuduttua tuore äiti itkeskeli vauvanhoidon rankkuutta. En muista, onko vastaavaa ollut aiemmissa jaksoissa. On varmasti totta, että kauan toivotun raskauden jälkeen asettaa itselleen ylimaallisia tavoitteita äitiydestä, jotka epäonnistuessaan musertavat ja saavat aikaan huono-äiti -fiiliksen. Muut jaksot ovat yleensä päättyneet siihen, kun tuore äiti kertoo yövalvomisista, mutta suhtautuu äitiyteen melko luonnollisesti ja stressaamatta. Elämä jatkuu, kuten sen pitäisikin. Ihan kuin nyt olisi haluttu näyttää, että lapsettomille käy usein näin; he tekevät kaikki (luonnottomat) temput saadakseen oman nyytin, että arjen koittaessa iskee baby blues. Jäin miettimään, luommeko me lapsettomat tästä koko paketista (toteutuessaan) niin vaikean ja pyhän asian, että väistämättä putoamme korkealta myös äitiyden suhteen? Kun ajattelen, että jos vain ikinä saan sen hartaasti toivomani lapsen, suhtaudun siihen kuin varjeltavaan aarteeseen ja haluan olla yli-äiti kaikilla alueilla, koska tämä raskaaksi tulo on ollut niin epävarmaa ja kivikkoista. Voimmeko me ikinä olla huolettomia äitejä, joita helposti raskaaksi tulevat tuntuvat olevan?

8 kommenttia:

  1. Me saimme esikoisemme lähes neljän vuoden odotuksen ja hoitojen jälkeen ja pojan ollessa pieni olin kaikkea muuta kun huoleton äiti. Ulospäin ehkä vaikutin huolettomalle, mutta todellisuudessa tarkastelin vauvan hengitystä koko ajan, kesken vaunulenkkien, öisin. Joskus myös herätin vauvan, kun luulin että henki ei kulkenut. Pelkäsin ja pelkään edelleen että jostain syystä menettäisimme poikamme. Ajan kanssa ehkä hieman hölläsin otettani. Syksyllä toinen pieni ihmeemme kuoli kohtuuni ja nuo pelot pojan menetyksestä ovat taas nousseet rytinällä pintaan. Iltaisin juoksen tarkastamassa että henki kulkee ym. Kyllä se niin taitaa olla että kerran lapseton, aina lapseton vaikka sen lapsen kotiin saakin. Taakka kulkee mukana loppuun saakka :/, ainakin minulla näyttää näin menevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella pahoillani rankoista kokemuksistasi Turnip. Tuollainen tausta onkin aivan ymmärrettävää, että omaansa suojelee kuin kultakimpaletta. Toivottavasti pelko vähitellen hellittää, vaikkei se varmasti koskaan täysin häviä.

      Poista
  2. Vapun juonnot oli myös mielestäni ärsyttäviä. Pariskunta oli todella sympaattinen ja pystyin samaistumaan todella moniin äidin ajatuksiin. Raskausajasta en juuri pystynyt nauttimaan kun koko ajan olin huolissani että viedäänkö tämä onni minulta pois. Sama jatkui (jatkuu) vielä syntymän jälkeen ja kuten edellinenkin kommentoija tarkkailin myös vauvan hengistystä vähän väliä. Vieläkin koen itseni lapsettomaksi, vaikka en oikeasti olekaan. Henkinen taakka kulkee mukana varmasti pitkään, ehkä aina.

    VastaaPoista
  3. Mä ajattelin ko. jaksoa katsoessani, että varmaan seitsemässä vuodessa ehtii kertyä sisään niin paljon tuskaa, että se purkautuukin sitten pikkuhiljaa ja vaatii paljon aikaa.

    Musta pariskunta vaikutti herkältä ja sympaattiselta.

    Kaikkien pettymysten jälkeen (ja ilman niitäkin) pelko ja huoli on luonnollista.

    Voimia siis sekä meille kaikille odottaville ja toivoville että pelkääville ja huolehtiville!

    VastaaPoista
  4. "Voimmeko me ikinä olla huolettomia äitejä, joita helposti raskaaksi tulevat tuntuvat olevan?" - Itse olen miettinyt aivan samaa. Toivottavasti voimme, eiköhän me olla jo huolehdittu ja murehdittu aivan tarpeeksi.

    VastaaPoista
  5. Mua on koko ajan ärsyttänyt ihan sikana toi koko ohjelma ja varsinkin juuri tuo kyseinen jakso. Ei paljoo todellista kuvaa kyllä lapsettomuudesta annettu. Ite varmaan kans yritän olla sitten yli äiti kun synnytän. En varmaan koskaan edes uskalla muiden hoitaa meidän lasta. :S

    VastaaPoista
  6. Täällähän on vilkasta keskustelua, hienoa! :-) Kiitos kommenteista. Se piti vielä lisätä tekstiin, että tämä äitihän oli aidoimmillaan juuri siinä ohjelman lopussa, kun kertoi rankasta vauvanhoidosta ja siitä, miten poikki hän oli. Se oli minusta rohkeaa ja hienoa, että uskalsi kertoa tunteistaan. Ei voi olla niin, että lapsettomuuden jälkeen ei saisi ajatella enää mitään kielteistä tai valittaa nykytilanteesta. Me emme ole tätä lapsettomuutta itsellemme tilanneet, mutta vauva-aika on yleensä aina aika raskasta ja se voi herättää negatiivisia fiiliksiä entisissä lapsettomissakin. Se suotakoon.

    VastaaPoista
  7. Minun mielestä jakso oli ihan ok.. Toki lapsettomuutta olisi voinut tuoda esille syvällisemmin mutta kyseessä on odotus ja synnytysohjelma, ei lapsettomuusohjelma. Näin ollen varmaan haluttu painottaa sitä raskausosiota, toki myös ohjelman leikkaajat ovat voineet rajata osan pois ohjelmasta kokonaan. Asiaan perehtymätön ei välttämättä osaa juuri samaistua eikä ajatella asiaa sen syvällisemmin..
    Mutta plussat tosiaan siitä että uskallettiin puhua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Sekun on yleistä nykyään, olipa lapseton tai ei.

    VastaaPoista