keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Oviksen metsästys

Kp 14, tästä se tikuttaminen taas lähtee. Vaikka gyne olisi mitä mieltä tahansa tikkujen luotettavuudesta/järkevyydestä yrityksen aikana. Mä käytän niitä koska en voi päätellä, saati sanoa kellontarkasti, ovikseni ajankohtaa. Ne kun on heitelleet välillä kp 15-20 eikä juuri selkeitä oireita ole. Sitä paitsi juurikin tikuttamalla olen saanut tietää ovikseni vaihtelevuuden ja sen, etten edes oleta sen olevan kp 14 tai aiemmin. Ja tikuilla näen myös ihan selkeän kehityksen vaaleista viivoista kunnon ovishuippuun ja taas vaaleaan. Eli voin varmistua siitä, että ovulaatio todella tapahtuu ja kroppani toimii edes jotensakin luonnollisesti. Ja mitä yhdyntöihin tulee, en koe tikutusta stressaavana tekijänä. Me touhutaan joka tapauksessa ennen, jälkeen ja ovishuipun aikana. En yleensä edes mainitse miehelleni, jos tikkuun on ilmestynyt kirkuvan punainen viiva (ellei sitten ole päässyt käymään niin, ettei seksiä ole ollut pariin päivään).

Mitä mieltä te olette ovulaation etsimisestä tikkujen avulla? Pidättekö sitä ihan huuhaana vaiko oivana apukeinona? Luoko tikuttaminen paineita makkarin puolelle? Informoitteko kumppania "otollisesta ajasta"?

4 kommenttia:

  1. Mulle gyne sano kans et huuhaata. Ite oon sitä mieltä että hyvä juttu ovat. Saa edes vähän osviittaa siitä koska se ovulaatio on. Mielestäni tikutus ei luo paineita. Pikemminkin päin vastoin. Jos en tikuta niin ressaan sitä että kierto menee "hukkaan". Kerron aina miehelle että no nyt pitäis vähän niinku puuhastella. Onneksi se vielä jaksaa innostua :D

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä kuullut paljon sellaisia kommentteja, että huuhaata (ihmiset kuulleet lääkäreiltään). Itse en osaa vielä sanoa, koska en ole koskaan kokeillut, mutta tässä kierrossa aion tikuttaa tyyliin kierron alusta loppuun kokeillakseni tapahtuuko ovulaatiota ylipäätään. Toivottavasti en lisää tikuttamalla ressiäni, jos en ovista paikannakaan, koska kiertoni ovat pitkät. Yli 40 päivän kierroissa, kun ovista ei kuulemma välttämättä tapahdu..

    VastaaPoista
  3. Tein tikuttelut vasta nyt tutkimusten osana, ja totesin saman mitä jo arvelin: ovulaatio tulee about joka kuukausi ja vielä pystyn useimmiten tuntemaankin sen. Ehkä jos en yhtään tietäisi, milloin se on, saattaisin testailla. Toisaalta jos olis esim viikon haarukka, niin varmaan antaisin "luonnon hoitaa". (Ja kohta annan lääkäreiden hoitaa, jos luonto ei osaa!)

    Sait muuten tunnustuksen, löytyy blogistani :)

    VastaaPoista