sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Yksinäinen Yrittäjä

Huomaan eristäytyväni sosiaalisesti, kun on ollut tämä yritys päällä viimeiset 365 päivää. Hankala sopia mitään tyttöjen iltoja tuleville viikonlopuille, kun ei tiedä jos on silloin raskaus aluillaan. Ei vaan jaksa miettiä, mitä silloin keksisi syyksi juomattomuudelle. Ja voisihan sitä kertoa totuudenkin, mutta mua pelottaa se alkuraskaus ja sen keskenmenoriskit, eli jos kerron "turhaan". Joten, päädyn monesti viettämään viikonloppujani miehen kainalossa. Ainoat ajankohdat kun jotakin voi sopia, on ne kierron pari ekaa viikkoa kun voi ottaa rennosti. Vaikka on sitä poikkeuksiakin tehty, ei sitä koko sosiaalista elämäänsä voi keskeyttää yhden yrittämisen takia. Niinhän ne sanoo, että kyllä raskaus alkaa ja jatkuu, jos on jatkuakseen. Että pitäisi elää sitä normielämää.

Ainoastaan muutama ystävä tietää meidän yrityksestä. Välillä välttelen heidänkin seuraa, koska en jaksa vastata kysymyksiin, mitä kuuluu yrittämiselle. Olisin toivonut, että kun kerran asiasta olen heille uskoutunut, he osaisivat arvostaa sitä ja odottaa kunnes itselläni on asiasta kerrottavaa. Toisinaan kaduttaa, että olen kenellekään tästä uskoutunut. Ja sitten taas välillä harmittaa, etten ole niin läheisissä väleissä esim. vanhempieni kanssa, jotta heille tästä mainitsisin. Tunnen olevani tosi yksin. Onkin hassua, miten tärkeää bloggaamisesta on tullut. Vain TE tiedätte tarkan tilanteeni. Vain blogeja lukemalla/kirjoittamalla saan mieltäni kevennettyä. Vain blogimaailmassa koen, etten ole yksin tämän asian kanssa.

Koskakohan asiasta olisi kerrottava jo useammalle taholle. Mitä mieltä olette vanhemmille kertomisesta? Pitäisikö rajana pitää sitä, jos hoidot alkavat? Ja toki arkeeni tulee suuresti vaikuttamaan mahdolliset poissaolot työstä. Esimiehelle kertominen tuntuisi samalta kuin ilmoittaisi hakevansa toista työpaikkaa.

9 kommenttia:

  1. "Koskakohan asiasta olisi kerrottava jo useammalle taholle"

    Täällä ollaan mietitty ihan samaa..itse ajattelin kertoa vanhemmille siinä vaiheessa, kun ollaan päätetty miten edetään. Adoptioinfoon ollaan ilmottauduttu, ihan sillä mielin että saisin miehen näkemään sen myös vaihtoehtona. Itse painiskelen hoitojen ja oman etiikan välillä..Ja jollain tasolla ne hoidot myös pelottaa.

    Mä olen myös kertonut kolmelle läheisimmälle ihmisille yrityksestä, ja he kyselevät myös välillä "projektin" etenemisestä. Mulla on taas sellanen olo, että en haluaisi edes viettää aikaa muiden kuin näiden ihmisten kanssa. Yksi heistä oli se, joka sai mut ylös elämäni "mustimmista" päivistä, silloin kun oli yrittämisen vuosipäivä.

    Ootko jutellu ystäviesi kanssa siitä, kuinka iso asia tämä on teille, vai ovatko he tietosia ainoastaan yrittämisestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa ystävistäni on paremmin kartalla, osa ei. Tässä on oppinut olemaan tuntosarvet koholla: ihan pienistäkin vihjeistä saa paljon vihiä siitä, minkä verran kannattaa kenellekin kertoa. Ja on ollut monia tilanteita, joissa olisin voinut avautua muillekin tutuille (en yleensäkään salaile elämääni liittyvistä asioista), mutta "tunnusteltuani maaperää" tullutkin siihen tulokseen, että ei. Tässä oppii myös uusia puolia ihmisistä ja heidän asenteistaan.

      Poista
  2. Vanhemmille kertominen kai riippuu siitä, millainen suhde heihin on. Itse en ole kokenut tarvetta kertoa. En tiedä, kertoisinko hoidoistakaan, paitsi jos asia tulisi jotenkin esiin. En siis salailisikaan varsinaisesti.

    Ja töissä en todellakaan kerro. Ainahan sitä voi käydä "lääkärissä". Ja sehän on tottakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt samaa, etten salaile jos asia tulee puheeksi (jos se vaan mitenkään siinä tilanteessa onnistuu!). Ja jos tulisi esim. joku tilanne että joutuisinkin äkisti sairaalaan tms. niin olisihan se todella hyvä, ettei asia paljastu vasta siinä tilanteessa. Hoitojen aloitus on ehkä itselläni se rajapyykki. Jää siis nähtäväksi. Mutta helppoa kertominen ei tule olemaan.

      Poista
  3. Lähimille ystävilleni kerroin heti alussa että alamme yrittämään ja ovat aina joskus kyselleet tilanteen kuulumisia, mutta aika harvoin kuitenkin. Vanhemmille kerroin siinä vaiheessa kun hakeuduttiin hoitoihin. Ite kans aluks olin hysteerin elämäntapojeni kanssa mutta enää en jaksa välittää vaan elän ihan normaalia elämää. Elämä menee muuten ihan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ettei sun ystävät piinaa uteluillaan! Mulla tuntuu olevan päinvastoin. Ja näistä osa vieläpä itse kärsinyt samasta asiasta aikoinaan, niin ne vaan ajatukset muuttuu. Olen silti päättänyt, etten uhraa tämän takia ystävyyssuhteitani enkä parisuhdettani. Liian pitkälle murehtimista en aio viedä. Parina kertana olen kieltäytynyt kutsusta johonkin bileisiin/hauskaan tapahtumaan piinaviikkoina - mikään ei tunnu niin kurjalta kuin huomata tehneensä sen täysin turhaan menkkojen alettua :( Eläkäämme siis huolettomasti, niin varmasti tärppää! ;)

      Poista
  4. Me kerrottiin vanhemmillemme jo ennen hoitojen alkua, koska olemme siitä onnekkaassa asemassa että välit on hyvät ja läheiset. Montaa asiaa helpotti hoidoistakin kertominen, koska silloin ei tarvinnut valehdella mistään. Toisaalta se tuli myös hyvin luonnollisesti, koska he tiesivät ongelmista. Murheet tuntuu myös vähän pienemmiltä kun niistä puhuu ja jakaa ne jonkun kanssa. Esimiehelle en kyllä menisi asiaa kertomaan, ainoastaan läheisille ja luotettaville ystäville.

    VastaaPoista
  5. Niin ja sitä vielä että muista ettet ole asian kanssa yksin! Tietokoneruutujen takana on varmasti paljon kanssasisaria tukena aina kun sitä tarvitset. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! <3 Näinhän se on, että "onneksi" löytyy kohtalotovereita, niin ei ihan yksin tartte asioita märehtiä :D Huomaan, että tää bloggailu kyllä helpottaa oloa. Toisaalta tuntuu kuin eläisi kahdessa todellisuudessa: siinä normiarjessa missä muut ei tiedä omista murheista tän projektin suhteen, ja sitten siinä blogimaailmassa, missä taas näistä voi vapaasti tilittää. Jää nähtäväksi, kuinka pitkään ne kaksi maailmaa pysyy erillään. Toistaiseksi musta on parempi, että vain harva tietää oikeassa elämässä.

      Poista